Kotisatama.net Ma 23.10.2017 klo 22:02  
 Taustamusiikkia


Kotisatama - suoja elämän myrskyissä.

> kotisatama / usko / todistajat / todistaja

Ohje <
Kotisatama in English


  Info

Tietohakemisto

Haku

Raamattu ja sana

Rukouspalvelu

Usko

  Todistajat

  Kotisatama Missio

  Kuka on Jeesus?

  Uskon askeleet


Tapahtumakalenteri

Kauppa

Äänestys

Kortti





Suosittele sivua! Etusivu | Edellinen | Seuraava

Kymmenyksistä

Viime kesänä kuulin Hengen Uudistuksen kesäpäivillä Riihimäellä opetustuokion, jossa käsiteltiin Raamatun kehoitusta kymmenyksien antamisesta. Olin ollut tietoinen Raamatun kymmenysohjeista aiemminkin, mutta aihe oli  tuntunut suoraan sanottuna pelottavalta ja vaativaltakin.Kesän tilaisuudessa Pyhä Henki avasi asian minulle toisella tavoin.

Raamattu on lupauksia täynnä:lupauksia siitä, että ei tarvitse pelätä ja että Jumala pitää omistaan huolen. Meidän tehtävä on etsiä Jumalan valtakuntaa ja tehdä ja ajatella sitä, mikä hyvää on sekä Jeesuksen lähetyskäskyn mukaan viedä ilosanomaa eteen päin. Ilosanoman etenemiseen tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat sitä sanoillaan levittää ja lisäksi tarvitaan rahaa.

Ennen nykyistä vaihetta elämässäni olin menettänyt läheisen ihmisen ja sitä kautta konkreettisesti ymmärtänyt, että täällä maan päällä kerätyt tavarat ja asiat ovat tosiaankin vain ainetta, joka jää jälkeen.  Sairastin myös uupumuksen, jonka aikana ymmärsin, että terveyteni ja jaksamiseni yleensä käydä palkkatöissä on täydellisesti kiinni Jumalan minulle antamista voimista.  Kaikki on siis lahjaa minulle ja siksi minunkin oli hyvä alkaa miettiä, kuinka tuota lahjaa käytän:pidänkö kaiken itselläni vai jaanko?

Tuota kaikkea pohtiessani uskallukseni lähteä antamaan kymmenyksiä kasvoi. Raamatussa Jumala sanoo kymmenysasian kohdalla : "koetelkaa Minua". Minä en uskalla ajatella, että Jumalaa koettelisisin edes lupauksesta, mutta jostakin sain sen tunteen ja tahdon, että haluan toimia tässä asiassa Jumalan tahdon mukaan. Rukoilin itselleni kohdetta, johon kymmenykseni suuntaisin evankeliumin eteepäin viemiseksi ja sainkin sydämelleni nuorisotyön ja raamattutyön. Hieman epävarmana, mutta kuitenkin iloisena, en lainalaisena,ryhdyin kymmenyksiä maksamaan. Mitä tapahtui?

Yhtään mitään ei ole puuttunut arjesta ja elämästä. Elintasomme on edelleen ihan hyvä. Oma tulotasoni on parantunut vuoden aikana hieman ihan luonnollisten ikälisien myötä  ja samoin siis kymmenysteni määrä on kohonnut hieman. Minua tuo on rohkaissut, koska koen, että Jumala tosiaankin iloitsee siitä, että ryhdyin Häneltä saamaani ohjaamaan evankeliumin levittämiseen, vaikka kymmenykseni eivät rahassa mitään suuria summia olekaan.

Minussa itsessäni on myös tapahtunut hiljaista muutosta. Koska minulla ei ole sanallisesti lahjoja viedä Sanaa eteenpäin, voin osaltani toteuttaa lähetyskäskyä näin. Se tuo iloa. Jollakin tavoin olen myös alkanut iloita elämässäni yhä enemmän edullisista iloista. Kävelyretket, uimahallin lämmin sauna ja allas houkuttelevat liikkumaan. Vaateshoppailu on alkanut väsyttää. Lukeminen ja rauhoittuminen kodissa on alkanut viehättää. Uskon, että tuo kaikki on Pyhän Hengen työtä ja olen kiitollinen siitä, sillä se tuo rauhaa. Rahan myötä Jumala on jollakin tapaa kirkastanut myös sitä, että rukoustenikin suhteen voin antaa "kymmenyksiä" eli esirukoilla sen sijaan, että pitäisin fokuksen kiinteästi omissa asioissani. Tämä itsestäni poispäin suuntautuminen on auttanut minua irti omista ahdistuksistani. Tuonut avaruutta ajatuksiin.

Minä uskon, että Jumala siunaa ne rahat, jotka Hänen valtakuntansa rakentamiseen menevät ja myös ne 9/10 osaa joka kymmenysten antajlle jäävät. Itse olen kokenut niin, sillä  kaikkea on ollut ihan liiankin riittävästi ja monet aiemmin itsestään selvät asiat ovat alkaneet tuottaa syvempää tyydytystä. Omilla kymmenysrahoillani ei ihmisvoimin ihmeitä rakenneta, mutta uskon, että nekin rahaset Herra siunaa kuin pienen pojan eväät aikanaan. Jeesuksen nimessä,aamen.

- Hanna -


Miten vastaanotan Jeesuksen elämäni Herraksi?
Takaisin todistajat sivulle...

 ©DUMultiversum Oy