Kotisatama.net Ma 23.10.2017 klo 22:03  
 Taustamusiikkia


Kristillinen portaali.

> kotisatama / usko / todistajat / todistaja

Ohje <
Kotisatama in English


  Info

Tietohakemisto

Haku

Raamattu ja sana

Rukouspalvelu

Usko

  Todistajat

  Kotisatama Missio

  Kuka on Jeesus?

  Uskon askeleet


Tapahtumakalenteri

Kauppa

Äänestys

Kortti





Suosittele sivua! Etusivu | Edellinen | Seuraava

Tieni

Olen kulkenut pitkän ja mutkaisen tien löytääkseni Vapahtajan.
Synnyin kodissa, jossa isoäiti toimi pyhäkoulunopettajana ja hän opetti kaiken aikaa. Opetus oli niin ahdistavaa, että pyysin Jumalaa antamaan vapauden. Sanouduin irti uskosta, joka oli täyttä kieltoja, määräyksiä ja pelotteita.
Vanhempani eivät uskoneet, isäni oli saanut tarpeekseen, äitini perheessä uskonasiat olivat olleet yhdentekeviä. Niinpä kun halusin tietää, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen, isoäiti esitelmöi helvetistä ja äitini sanoi, että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Valvoin yöni miettien, mitä on olla ei mitään ja mitä on olla helvetin liekeissä, jos ei ole mitään?

Isoäiti kasvatti meitä lapsia, koska vanhempani toteuttivat "vapaata kasvatusta".

Olin levoton ja kaipasin jotain ihan hirveästi. Ahdistukseni peitin sähläämiseen. Vedin kännit melkein joka viikonloppu. Isoäitini luennot naisen paikasta ja siitä, miten nainen on heikompi astia, aiheuttivat hirvittävän uhman. Tein kaikkea, että olin mahdollisimman ”epänaisellinen”. Toivoin, että olisin syntynyt mieheksi!

Kun olin murrosiässä, näytin valitettavan naiselta ja uhmakkuuteni vain paheni. Ensimmäiset kokemukseni vastakkaisesta sukupuolesta eivät olleet hyviä. Tuli touhuttua humalassa. Mitä enemmän isoäiti pelotteli, sitä varmemmin hölmöilin.
Joskus turvauduin hätärukoukseen. Olin jopa kiitollinen, että Jumala auttoi. Mutta unohdin äkkiä.

Olin nuori aikuinen, kun elämän tyhjyys alkoi käydä ylivoimaiseksi. Jeesus kolkutteli, mutta torjuin kutsun. Menettäisin paljon, en voisi enää jatkaa "ulkona" hyppäämistä.

Oli irtosuhteita. Halusin "päänahkoja". Uhmasin ennen kaikkea moraalisia arvoja. Varsinkin niitä moraalisia sääntöjä, jotka oli kohdennettu erityisesti naiselle. Kerran työkaveri sanoi, että hän on huolestunut minusta, tappaisin itseni, jos en hae apua. Raivostutti! Esimies oli huolissaan, kun olin sairaan näköinen. Minäkö!?

Paras kaverinikin oli huolissaan, hän näki alamäkeni. En välittänyt mistään. Hoidin kuitenkin työni. Toivoin koko ajan, että joku tulisi pelastamaan ahdingosta.

Yhden vappuillan saldo oli raskaus. Jouduin tosi paikan eteen. Harkitsin aborttia, mutta aloin itkeä pyysin syntejäni anteeksi. En tehnyt aborttia. Poika täyttää pian 19.

Raskausaikana tapasin miehen, joka otti hoiviinsa koko paketin. Hän oli ja on isä pojalle. En kuitenkaan halunnut naimisiin. Tuntui, että en ole tarpeeksi hyvä avioliittoon.

En vielä ollut tarpeeksi nöyrä vaan jatkoin uhitteluani. Olin kuin pikku kakara, jonka piti Isä Jumalalle kiukuta. Itseriittoisuutta oli jäljellä.
Olin kahden tien kulkija. Aloin kiinnostua horoskoopeista ja ennustajista.
Tunsin kuolemanpelkoa ja koin pelottavia asioita.

Hain apua seurakunnasta. Kotona yksinäisyydessä polvistuin ja rukoilin. Sain näyn: Pimeällä myrskyävällä merellä kelluin kohti suurta kiveä ja tavoittelin siitä otetta.  Kuulin sanat: Tämä on Jeesus -kallio.

Tällä tiellä olen. Roikun Jeesus -kallion reunalla. Muuten en pysyisi pinnalla.
Joskus ihmettelen sitä, että Jeesus pelasti minut, supersyntisen. Kaiken lisäksi olen saanut kokea eheytymisen ihmettä. En tule kerralla valmiiksi, mutta huomaan, kuinka anteeksi anto parantaa. Olen pyytänyt anteeksi ja saanut anteeksi. Ja annan anteeksi. Ehkä jonain päivänä voin levätä Kallion laella. Siinä on vielä oppimista.

- Päivi -




Voit lähettää kirjoittajalle sähköpostia.

Miten vastaanotan Jeesuksen elämäni Herraksi?
Takaisin todistajat sivulle...

 ©DUMultiversum Oy