Kotisatama.net Ma 23.10.2017 klo 22:00  
 Taustamusiikkia


Maailman meriltä voit turvallisesti palata kotisatamaan.

> kotisatama / usko / todistajat / todistaja

Ohje <
Kotisatama in English


  Info

Tietohakemisto

Haku

Raamattu ja sana

Rukouspalvelu

Usko

  Todistajat

  Kotisatama Missio

  Kuka on Jeesus?

  Uskon askeleet


Tapahtumakalenteri

Kauppa

Äänestys

Kortti





Suosittele sivua! Etusivu | Edellinen | Seuraava

Tie Heinävedeltä taivaaseen

Synnyin Heinävedellä Petruman kylässä 14-lapsisen perheen kuudentena lapsena. Elämäni alkuun liittyi dramadiikkaa. Synnyin saunassa. Kaikki meni ensin hyvin, mutta pian syntymäni jälkeen tulin aivan siniseksi ja lakkasin ääntelemästä. Kätilönä ollut naapurin emäntä heitti minut saunan penkille ja sanoi:"Ei tämä tästä selviä". Silloin äitini ajatteli, menikö hänen vaivannäkönsä turhaan. Hädissään hän huusi Jumalan puoleen ja sanoi: "Elävänä tai kuolleena minä anna tämän lapsen sinulle". Samassa isäni tuli sinne. Nähtyään tilanteen hän sanoi, että heitä vettä kiukaalle ja nosti minut ylös saunan lauteille. Pian parkaisin. Pelastuin aivan viime hetkellä.

Ennen syntymääni 5-vuotias Aino-siskoni tavasi aapista:"Matti tatti tarkkasilmä" ja sanoi äidille:"Jos lapsi on poika annetaan hänelle nimeksi Matti". Matti tulee Matteus-nimestä ja tarkoittaa Jumalan lahja. Todellakin, ei olisi voitu sopivampaa nimeä mulle antaa. Olinhan äidille rukousvastaus ja Jumalan lahja.

Äitini oli uskovainen ja opetti minutkin jo varhain rukoilemaan. Olin jo lapsena kiinnostunut taivasasioista. Kysyin mummiltani kerran oliko hän nähnyt enkeleitä? Hän sanoi, että kerran katsoessaan ikkunasta hän näki enkelin lentävän siitä ohi. Kymmenvuotiaana mietin, mitä tämä elämä oikein on. Onko se vain muutama vuosikymmen elämää ja sitten hautaan, eikä mitään sen jälkeen? Jokin ääni sisälläni sanoi: "Ei voi olla niin mieletöntä". Rippikouluaikaan olin herätyksessä, mutta mulla ei ollut ketään, joka olisi ohjannut minut henkilökohtaiseen uskonratkaisuun.

Jo nuorena koin useita täpäriä pelastumisia varmasta kuolemasta. 4-5 vuotiaana olin putoamassa kaivoon, kun isäni aivan viime hetkellä sai jalasta kiinni. Kerran vajosin jäihin, ja kuin ihmeen kaupalla selvisin sieltä ylös. Toisen kerran pelastuin uintimatkalla aivan viime hetkellä hukkumasta Mustaanlahteen, jossa veden syvyys oli yli 10 metriä.

Kotikylästä Helsinkiin
18-vuotiaana matkustin Helsinkiin työtä etsimään. Olen luonteeltani ujo ja arka, joten sopeutuminen pääkauoungin elämään oli hyvin vaikeaa. Vajaan vuoden sitä kestin. Sitten sairastuin. Menin sairaalaan tutkittavaksi, mutta minusta ei löytynyt mitään vikaa. Olin hirvittävän yksinäinen. Lääkärillä ei ollut aikaa kuunnella minua. Hän sanoi: "Terve mies, töihin vaan". Se oli minulle kovaa puhetta. Lääkäri määräsi sata tablettia jotain rauhoittavaa lääkettä. Silloin minusta tuntui, ettei kukaan välitä minusta. Kukaan ei ole kiinnostunut siitä mitä minulle tapahtuu. Päätin ottaa lääkkeet kerralla. En jaksanut elää. Alivuokralaiskaverini oli lomalla, joten minulla oli mainio tilaisuus toteuttaa epätoivoinen suunnitelmani. Otin lääkkeet ja nukahdin. Heräisinkö tästä unesta koskaan? Kului päivä, toinen, kolmas. Jatkoin yhä untani. Eikö todellakaan tässä maailmassa ollut ketään, joka välittää minusta?

Kolmantena päivänä heräsin siihen, että joku yrittää ravistella minua hereille. Olin hyvin heikko ja sekavassa tilassa. Jostain sumun takaa näin vanhimman veljeni huolestuneet kasvot. Veljeni ei ollut käynyt luonani puoleen vuoteen, mutta sinä sunnuntaiaamuna hänelle tuli pakottava tarve tulla minua tapaamaan. Näin jäkeenpäin ymmärrän, että Jumala antoi hänelle tuon kehotuksen. Samaan aikaan uskova äitini tunsi sisimmässään, ettei minun asiani ole kunnossa ja tunsi voimakasta kehoitusta rukoilla puolestani. Jouduin sairaalaan muutamaksi viikoksi - pääsin tasapainoon itseni kanssa ja niin elämä jatkui.
Sitten jouduin tilanteeseen, ettei minulla ollut asuntoa, ei työtä eikä rahaa. Päivät ja yöt kävelin pitkin ja poikin Helsingin katuja. Eräänä yönä kun kävelin täysin uupuneena Kaisaniemenkatua Pitkällesillalle päin, kohosi jostain sydämeni syvyydestä huuto ja rukous Jumalan puoleen: "Herra, jos pelastat minut tästä tilanteesta haluan palvella sinua": Herra kuuli hätähuutoni. Siskoni ostivat minulle junalipun kotiin. Kotonaoloni ei kuitenkaan jäänyt pitkäaikaiseksi. Jo samana kesänä muutin takaisin Helsinkiin.

Kaksi arvokasta löytöä
Ollessani kuntoutettavana Haagan kuntoutamislaitoksessa näin kivan tuntuisen nuoren neitosen, joka oli myös kuntoutettavana. Eräänä päivänä istuessani olohuoneessa katselin, kun ihailemani tyttö pelasi koronaa. Hän tuli lähelleni. En tiedä mistä sain sellaisen rohkeuden, mutta sanoin hänelle, että istupa polvelle. Siinä samassa hän oli istui sylissäni ja kietoi kätensä kaulaani. Hänen nimensä oli Hellevi. Seurustelimme usean vuoden. Sitten tuli välirikko. Se oli minulle kova paikka, sillä rakastin Helleviä kovasti. Tämä oli kuitenkin Jumalan keino vetää minua lähemmäksi häntä. Aloin kuunnella radiosta hartausohjelmia ja lainasin kirjastosta hengellisiä kirjoja. Kahden vuoden päästä otin Helleviin uudelleen yhteyttä. Hänelläkin oli ollut ikävä minua. Seurustelumme jatkui, ja puolen vuoden päästä menimme naimisiin toukokuun 16. päivänä 1970.

Kolmen vuoden kuluttua muutimme Vantaalle. Pian muuttomme jälkeen postiluukustamme putosi Kirjeellisen Raamattuopiston mainoskortti. Heitin sen roskakoriin. Parin kuukauden päästä tipahti sama tarjous uudestaan. Silloin kuulin sisäisen äänen sanovan:"Tämä voi olla sinun viimeinen tilaisuutesi". Niinpä aloin käydä kurssia. Innostuin siitä kovasti. Täytin opintokirjeet nopeasti, jotta saisin pian uuden kirjeen. Näin Jeesuksesta tuli paras ystäväni. Sain tulla hänen luokseen juuri sellaisena kuin olin. Koin saaneeni kaikki syntini anteeksi. Olin todella hyvin onnellinen. Minut kastettiin 21.11.1974. Se oli elämäni onnellisin päivä. Nyt minut oli armahdettu ja pelastettu. Halusin kertoa kaikille, miten suuremmoisen ystävän olin Jeesuksessa löytänyt. Vaimoni oli alussa kovasti uskonratkaisuani vastaan. Sitten hänen äitipuolensa sanoi hänelle:"Anna Matin vain käydä kirkossa. Se on parempi jos kävisi kapakassa": Sen jälkeen Hellevi ei enää vastustanut uskoani. Sain kuitenkin rukoilla yli kaksi vuotta polvillani hartaasti hänen puolestaan, ennen kuin hän kovien taistelujen jälkeen antoi elämänsä Herralle.

Jumalan armo riittää
Kun tulin uskoon ajattelin sinisilmäisesti, että nyt loppuivat kaikki vaikeudet ja ongelmat. Pian sain kuitenkin todeta, että nyt se taistelu vasta alkoi. Paholainen ei pidä siitä, että joku haluaa seurata Jeesusta. Hän on aiheuttanut minulle paljon murhetta ja vaikeuksia. Mutta heikoinkin Jumalan lapsi, joka turvaa yksin Jeesukseen on voimakkaampi kuin paholainen. Täytyy rehellisesti todeta, että on tullut kompuroitua pahastikin tällä taivastiellä. Jopa niin pahasti, että paholainen on sanonut, ettei minulla ole mitään toivoa pelastua, koska olen niin pahasti rikkonut Jumalaa vastaan. Erään kerran kun oli kulunut tasan vuosi siitä, kun tein erään väärän valinnan rukoilin, että Herra sinä päivänä voimallisesti vakuuttaisi minulle, että kaikki syntini ovat anteeksi annetut. Rukoilin palavasti, että Herra Sanansa kautta puhuisi minulle. Kun avasin Raamatun, silmäni aivan kuin naulittiin Jesajan kirjan 1:18:

"Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi", Jes. 1:18.

Silloin tiesin ja koin, että minut on armahdettu - olen saanut kaikki syntini anteeksi. Tänään kuljen eteenpäin kiittäen Jumalaa siitä, että hänen armonsa riittää minulle. Ystäväni, jos tunnet joutuneesi eroon Jumalasta haluan vakuuttaa, että hänen armonsa riittää sinullekin:

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä" Joh. 3:16.

- Veli Matti Miettinen -



Voit lähettää kirjoittajalle sähköpostia.

Miten vastaanotan Jeesuksen elämäni Herraksi?
Takaisin todistajat sivulle...

 ©DUMultiversum Oy