Kotisatama.net Ma 23.10.2017 klo 21:59  
 Taustamusiikkia


Kristillinen portaali.

> kotisatama / usko / todistajat / todistaja

Ohje <
Kotisatama in English


  Info

Tietohakemisto

Haku

Raamattu ja sana

Rukouspalvelu

Usko

  Todistajat

  Kotisatama Missio

  Kuka on Jeesus?

  Uskon askeleet


Tapahtumakalenteri

Kauppa

Äänestys

Kortti





Suosittele sivua! Etusivu | Edellinen | Seuraava

Jumalan hoivassa alusta asti

On ollut vaikea aloittaa tätä todistusta, kun ei oikein tiedä, mistä aloittaa, mitä kertoa ja mitä jättää pois. Koko elämäntarina on vähän liikaa tässä kerrottavaksi ja toisaalta Jumala on ollut alusta asti mukana.

Olen aina uskonut Jumalaan, vaikka en muistakaan, miten ja missä Hänestä ensi kertaa kuulin. Ehkä koulussa, sillä kotimme oli tavallinen suomalainen koti; siellä ei Jumalasta juurikaan puhuttu. Myöhemmin noin 14-vuotiaana tuo usko kasvoi kaipaukseksi ja tulin niin sanotusti uskoon; otin Jeesuksen vastaan elämääni Herrakseni ja vapahtajakseni. Tämä tapahtui luterilaisissa piireissä, joissa oli silloisessa kotikaupungissani herätystä ja karismaattista toimintaa. Sain silloin Pyhän Hengen ja olin todella tosissani Jumalan kanssa.

Tätä kesti muutaman vuoden, mutta sitten kuitenkin minua alkoi enenevässä määrin selittämättömästi ahdistaa. Mikään sielunhoito tai rukous tai yritys ei voinut pyyhkäistä pois sisimmässäni olevaa möykkyä. Minun oli paha olla. En minä eikä kukaan voinut käsittää mitä ja miksi tapahtui, mutta minua kuristi sisältä ahdistus, joka hitaasti hivutti minua juoksemaan kipua pakoon. Minne tahansa, kunhan saisin unohtaa tuskani edes hetkeksi.

Nyt 25 vuotta myöhemmin ymmärrän vähän paremmin, mitä minulle tapahtui. Meillä oli ollut perheessämme eräänlainen hylkäämisen virtahepo, joka vaiettiin kuoliaaksi. Hautasin sen sydämeeni ja aioin sinne unohtaakin, mutta käsittelemättömät asiat alkoivat mädäntyä ja vaatia käsittelyä ahdistuksen kautta. Jumala armossaan salli sen. Hän löysäsi narua ja antoi minun juosta kipua pakoon niin kuin parhaaksi katsoin. Koko ajan Hän kulki kanssani, suri puolestani ja varjeli pahimmalta.

Uskon, että asia olisi varmaan voitu käsitellä toisinkin; ilman luopumista Jumalasta ja huumeita, mutta näin se sitten heikkoudessani meni ja lopulta,
Jumalan armosta, parhain päin. Ahdistukseni ajoi minut pikkuhiljaa hivuttamalla pois hengellisistä piireistä etsimään unohdusta pään sekoittamisesta. Halusin unohtaa olevani olemassa. Se oli kaiken sekoiluni päätarkoitus. En lakannut uskomasta Jumalaan ja pelkäsin helvettiä, mutta en jaksanut olla olemassa. Niinpä sekoitin pääni unohtaakseni sen.

Ensin käytin alkoholia, mutta en pitänyt ollenkaan humalasta. Tulin vain hiljaisemmaksi ja synkemmäksi, kunnes menetin muistini ja sammuin. Niinpä kiinnostuin huumeista ja löysin kaupungista väkeä, joka niitä käytti. Liityin porukkaan ja aloin seurustella fiksuimman löytämäni hörhön kanssa. Olin tällöin 18v ja seuraavat kaksi vuotta menivät pääasiassa pilvessä. Sitten aivan yllättäen Jumala puhui.

Heinäkuussa 1987 olin poikakaverini kanssa eräissä bileissä ja olimme ottaneet pillereitä, joista piti alkaa mennä lujaa, mutta minulle tulikin kauhea olo. Tuntui, että kuolen fyysisesti ja etenkin hengellisesti ja sydämessäni kuulin ,(en siis korvillani), miten Jumala sanoi yhden lauseen; "Valitse nyt loppuelämäsi." Tiesin, mitä hän tarkoitti; joko lopetan huumeet yms. NYT tai jatkan sekoilua elämäni loppuun asti ja Hän ei kutsu enää, vaan jättää minut oman onneni nojaan.

Se oli vaikea paikka, koska en todellakaan aikonut sekoilla elämäni loppuun asti. Halusin tehdä parannuksen JOSKUS, mutta en vielä. Jumala kuitenkin pakotti valitsemaan NYT. Istuin poikakaverini kanssa bilepaikan portaille puhumaan asiasta vakavasti ja siinä kesäyön vaihtuessa aamuun me päätimme tehdä yhdessä parannuksen ja lähteä seuraamaan Jeesusta. Kaverini oli jo noin vuosi aikaisemmin erään pidätyksen yhteydessä tehnyt parannusta. (Innostui asiasta luettuaan sellissä jotain hengellistä lehteä ja jonkun muusikon todistusta siinä).

Minä en ollut silloin ollenkaan tykännyt ajatuksesta ja kun hän ei tiennyt, mitä tehdä  vastaheränneellä uskollaan, asia hautautui arjen sekoilun alle. Nyt sitten päätimme yhdessä tehdä parannuksen; lopettaa huumeiden käytön ja mennä naimisiin. Ja sen me myös teimme. Ei ollut  helppoa kieltäytyä huumeista, kun olisi kuitenkin halunnut käyttää niitä. Minä en pystynyt sanomaan ei, kun tarjottiin piippua, mutta mies sanoi puolestani; Ei se nyt ota. Minun taas oli helppo sanoa, ettei tässä mihinkään ryyppäämään lähdetä, kun miehen olisi tehnyt mieli.

Jumalan armosta emme olleet koskaan heikkoja yhtäaikaa emmekä samoissa aineissa, vaan toinen tuki toista eri tilanteissa. Ei ollut helppoa luopua omasta kemiallisesta ahdistuksen säätelystään. Paha olo tuli taas täysillä mukaan elämään. Muistan kuinka monta kertaa yksin itkin ja porasin Jumalan edessä, että miksi Hän, joka on Kaikkivaltias, ei voi antaa minun kuolla. Miksi Hän kiduttaa minua elämällä ja tällä olemassaolon tuskalla. Rukoilin monesti, että saisin kuolla ja kun en saanut, epäilin, onko Jumala sittenkään hyvä. En koskaan ole epäillyt, onko Jumala olemassa, mutta Hänen hyvyyttään olen rankasti epäillyt.

Jumala kuitenkin vaikeni ja minä elin parhaani mukaan, kun en muuta voinut. Hänen hiljaisuutensa, yllättävää kyllä, sai minut lopulta kunnioittamaan Häntä enemmän. Hän ei ollut minun pompotettavissani eikä Hänen ollut pakko vastata tai selittää minulle mitään. Hän on Jumala ja minä ihminen ja jos Hän sallii minun kärsiä, niin sitten kärsitään. Ne itkut oli itkettävä ja tuska käytävä läpi, vaikka niin monta vuotta olin sitä yrittänyt välttää. Elämä jatkui kivunkin kanssa. Aviomieheni (se ex-hörhö)jatkoi keskenjääneitä opintojaan ja itsekin löysin mieluisan opiskelualan, josta sain myös lopulta ammatin.

Olimme jättäneet kaiken sekoilun ja pyrimme kaikessa elämään raamatun mukaan. Niinpä etsimme myös kotiseurakuntaa, jossa voisimme alkaa käydä. Oli yllättävän vaikeaa mennä vuosien jälkeen kokouksiin. Muistan meidän kerrankin istuneen kokouspaikan ulkopuolella autossa ja lopulta ajoimme pois, kun ei löytynyt tarpeeksi rohkeutta astua sisään. Kun saimme jalat lopulta kävelemään kokousten sisäpuolelle asti, kävimme monissa vapaissa suunnissa luterilaisen kirkon lisäksi. Jumala alkoi myös puhua kasteasiasta etenkin miehelleni, minä tulin siinä vähän sivussa mukana, mutta aika yllättäen sitten olimmekin kasteella helluntaiseurakunnassa.

Yritimme siellä sitten käydä kokouksissa, mutta lopulta vapaaseurakunnasta tuli kotiseurakuntamme, kun koin, että pastori piti saarnan suoraan minulle (vaikka kaikille hän tietenkin puhui.) Niinpä kohdallani seurakunnat ovat tehneet hyvää yhteistyötä; luterilaisessa tulin uskoon, helluntailaisissa kastettiin ja vapiksessa aloin käydä. Kaikki ja kaikessa Kristus päänä.  

Vuonna 1993 istuin työpöytäni ääressä, kun tajusin äkkiä ihmeellisen asian. Minä olin onnellinen. Minua ei ahdistanut ja minusta oli mukavaa olla olemassa. Jumala oli hitaasti parantanut minua kaikkien menneiden vuosien aikana ja saattanut minut siihen, että voin iloita olemassaolostani. En edes tajunnut koska ahdistus oli poistunut; se oli tapahtunut pikkuhiljaa kuin puun kasvu. Paljon oli kuitenkin rikkonaisuutta sisälläni edelleen. Olin (ja olen edelleen) hyvin ihmisarka, en oikein luota kehenkään ja lapsia en voinut ajatellakaan.

Elämäntapani oli kärsimyksen välttäminen, mikäli mahdollista, ja äitiydessä näin enemmän potentiaalista kärsimystä kuin missään, mitä saatoin kuvitella.Sitä huolen ja murheen ja vastuun määrää, mitä lapsista tulee... Ei kiitos! Mieheni oli vähän surullinen, mutta hyväksyi asian, mille ei mitään voinut. Jumala kuitenkin teki koko ajan työtään elämässämme. Kävimme mm. nuorille suunnatuilla
"Dynamiittileireillä" ja "New Wine"-kesätapahtumissa, jotka olivat etenkin minulle äärimmäisen merkityksellisiä, sillä niissä Jumala tuli todella liki, puhui paljon henkilökohtaisesti ja uudisti koko elämää. Ne olivat arjen keskellä sellaisia "kirkastusvuoripäiviä". Tajusin mm. oman kutsumukseni seurakuntatyössä ja kerran oikein yritin saada Jumalaa "vahvistamaan kutsuni" eräässä rukouskokouksessa Dynamiittileirillä.

Yllätyksekseni Hän puhui sydämessäni: "Minä olen kutsunut sinut --rakastamaan" ja lisäyksenä tajusin, että ennen kaikkea Häntä itseään ja sitten myös lähimmäisiäni. Ei siis tullut mitään ohjeita "hengellisestä urastani" tms. ylevää kasvatusta, vaan jälleen Hän yllätti minut sanomalla jotain minulle täysin odottamatonta, vaikka tarkemmin ajatellen, mitä muuta täydellinen Rakkaus olisikaan voinut sanoa...

Näin elämä kulki mukavasti Jumalan kanssa kohti vuosituhannen loppua, kun tapahtui vielä yksi kaiken mullistava asia: Otin lapset puheeksi Hänen kanssaan. Erään kerran vain sanoin, että puhutaanpa lapsista kuin mies miehelle ja esitin oman argumenttini, että "Lasten tekeminen on järjetöntä". (Sen kärsimyksen vuoksi, mitä se aiheuttaa). Ja yllätyksekseni Hän vastasi. Sydämessäni koin Hänen sanovan, että vaikka Hän tiesi, mitä tulee tapahtumaan, että Hänen pitää antaa ainoa poikansa...,silti Hän loi maailman.

Silloin aloin itkeä ja sanoin suostuvani tekemään lapsia, jos Hän niin tahtoo. Jätin pillerit pois 13 vuoden käytön jälkeen ja seuraavassa kuussa olin raskaana. (Jumala varmaan näki, että jos tarpeeksi ehtisin harkita asiaa, tulisin taas "järkiini"). Niin meille sitten syntyi esikoinen ja kun alkuun pääsimme, niin sitä sorttia tuli vielä lisääkin. Näin tulemmekin vihdoin tähän
hetkeen ja en voi kuin ihmetellä Jumalan rakkautta, armoa ja uskollisuutta minua kohtaan. Olen todella saanut maistaa ja kokea, että Jumala ON hyvä.

Muutaman viimeisen vuoden aikana terveyteni on alkanut oikkuilla ja tutkimukset ovat vielä kesken. Tällä hetkellä näyttää siltä, että aivolisäkkeeni ei jostain syystä toimi niin kuin pitäisi, mutta mitä minulle tapahtuukin, luotan itseni Jumalan armollisiin käsiin ja uskon, että Hän pitää minusta huolen. Tämä kaikki täällä on kuitenkin kevyt ja hetkisen kestävä ahdistus ja tulossa on ihana iankaikkisuus kirkkaudessa Jumalan kanssa. Jäljellä olevan aikani, olipa se pitkä tai lyhyt, kevyt tai raskas, aion kulkea Raamattu oppaanani, Jeesus Vapahtajanani, Pyhän Hengen kanssa kohti Jumalan kirkkautta.

- Krisse -




Miten vastaanotan Jeesuksen elämäni Herraksi?
Takaisin todistajat sivulle...

 ©DUMultiversum Oy