Kotisatama.net Ma 23.10.2017 klo 21:58  
 Taustamusiikkia


Tervetuloa Kotisatamaan.

> kotisatama / usko / todistajat / todistaja

Ohje <
Kotisatama in English


  Info

Tietohakemisto

Haku

Raamattu ja sana

Rukouspalvelu

Usko

  Todistajat

  Kotisatama Missio

  Kuka on Jeesus?

  Uskon askeleet


Tapahtumakalenteri

Kauppa

Äänestys

Kortti





Suosittele sivua! Etusivu | Edellinen | Seuraava

Tuhlaajatytön paluu

Olen saanut kasvaa uskovassa kodissa. Kotona järjestettiin seuroja, ja käytiin paljon seuroissa. Pyhäkoulussa käynti kuului automaattisesti lapsuuteen. Rippikoulun ohitin ilman mitään suurempia tunteita. En kieltänyt Jumalaa, ja tiedän olleeni  uskonnollinen. Kuitenkin vanhempani  korostivat omakohtaisen ratkaisun tärkeyttä. Koinkin Jumalan kutsuvan minua ennen rippikouluikää, mutta  en  tiennyt miten toimia, ja asia jäi. Maailman riennot ottivat mukaansa, ja aloin käydä tansseissa rippikoulun jälkeen.

Aloin seurustella seitsemäntoistavuotiaana, ja monien vaiheiden jälkeen menin naimisiin parikymppisenä. Neljän avioliittovuoden jälkeen  Jumala kutsui minua taas, ja  eräissä seuroissa puolestani rukoiltiin ja sain pyytää syntejäni anteeksi, sain tulla uskoon. Kotona aviopuoliso ei asiasta pitänyt ja aikaa myöden  tein kompromissin  enkä käynyt tilaisuuksissa.  Siten ei päässyt muodostumaan seurakuntayhteyttäkään.  En myöskään päässyt todistamaan uskostani. Ajattelin että voinhan uskoa  kotonakin ja lukea raamattua. Kuitenkin sen totesin aikaa myöden, että "yksinäinen puu ei kauaa pala". Vähitellen alkoi raamatunluku jäädä, ja elämän täytti arkipäivä ilman Jumalaa.

Saimme kaksi lasta, ja  elin täysin perheelleni palvellen heitä. Välillä oli syvä kaipuu Jumalan puoleen ja hengellisiin tilaisuuksiin, mutta en osannut enää lähteä. Tunsin että olin pettänyt Jumalan. Rukoilin kyllä satunnaisesti, varsinkin kun oli jokin hätä kysymyksessä. Pyysin myös mieheni uskoontuloa että  voisimme yhdessä liikkua hengellisissä tilaisuuksissa.

Sanonta  että "ellei Jumala saa kiinni, Hän tulee vastaan", kävi toteen sitten kohdallani kahdenkymmenen kolmen avioliitovuoden jälkeen. Mieheni sairastui, ja lääkärin diagnoosi oli kylmä suihku. Hänelle annettiin elinaikaa enintään kaksi vuotta. Mieheni alkoi puhua jatkoajasta.

Puolitoista vuotta sairastettuaan  tuli aika jolloin Jumala otti hänet pois. Sain kuitenkin olla siunaamassa lasteni kanssa hänet ajan rajan toiselle puolen.

Yhtäkkiä olinkin yksin, minä, joka olin elänyt vain perheelleni.  Nuorempi lapsistani muutti samaan aikaan toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, vanhempi oli jo opiskelemassa muualla.

Jumalalle olin ensin vihainen kun oli jättänyt minut yksin. Halusin hetken mennä mieheni perään, ikävä ja suru oli suunnaton.

Sitten  ymmärsin  että jos haluan vielä joskus tavata mieheni, minun tulisi lähteä sille tielle joka vie perille. Se tie on Jeesus tie.

Mietinkin että vieläkö Hän ottaa tuhlaajatytön vastaan, kun olin ollut uskoton Hänelle kaksikymmentäviisi vuotta.

Sain riemukseni kokea että Jumala on pitkämielinen ja suuri armossaan. Hän vastasi minulle Raamatusta Sefanja 3:17 sanoin ja sain kokea Hänen rakkautensa.  Samalla sain antaa itseni kokonaan Hänelle.  

Neljä  ja puoli vuotta olen saanut Hänen seurassaan vaeltaa, enkä ole katunut valitsemaani tietä. Minulla onkin halu oppia tuntemaan Häntä yhä paremmin, Hän täyttää elämäni kokonaan. Vaikka välillä onkin vaikeaa, olen kuitenkin onnellinen , että saan riippua Hänessä kiinni ja Hänen oikea kätensä tukee minua.

- Anne-Maria -



Voit lähettää kirjoittajalle sähköpostia.

Miten vastaanotan Jeesuksen elämäni Herraksi?
Takaisin todistajat sivulle...

 ©DUMultiversum Oy