Kotisatama.net Ma 23.10.2017 klo 21:55  
 Taustamusiikkia


Kristillinen portaali.

> kotisatama / usko / todistajat / todistaja

Ohje <
Kotisatama in English


  Info

Tietohakemisto

Haku

Raamattu ja sana

Rukouspalvelu

Usko

  Todistajat

  Kotisatama Missio

  Kuka on Jeesus?

  Uskon askeleet


Tapahtumakalenteri

Kauppa

Äänestys

Kortti





Suosittele sivua! Etusivu | Edellinen | Seuraava

Tiedän kuolinpäiväsi

Heräsin yöllä kummalliseen valon kajastukseen keittiöstä. Neonhohtoinen valo sai minut epäilemään, että ehkä keittiöön on jäänyt ylimääräinen valo. Siellä ei kuitenkaan ollut mitään ja lähdin vessakäynnin jälkeen takaisin nukkumaan. Huoneeseeni saavuttuani minut valtasi outo tunne siitä, että huoneessa oli joku. Tiesin, että siskoni oli sikeä nukkumaan, eikä hän ollut hereillä. Yhtäkkiä pelkäsin ihan hirveästi ja päättelin, että paras ratkaisu on nukahtaa nopeasti. Kamala läsnäolo kuitenkin lisääntyi entisestään ja kavahdin ihan jäykäksi kun luisevalle tuntuva käsi puristi minua olkapäästä.

Tajusin, että kaiken sen takana, mistä viimeisten vuosien aikana olin etsinyt elämälleni merkitystä, oli tämä persoona ja hänen joukkonsa, jonka nyt kohtasin. En ollut uskonut, kun vanhempani koittivat saada minut luopumaan paranormaaleiden ilmiöiden friikkimäisestä kiinnostuksesta. Sanoivat, että hölynpölyä koko juttu, mutta minä tiesin, että niiden kertomusten takana on jotain todellista. Vanhempani olivat uskossa, mutta eivät lukeneet Raamattua. Koin ettei, heillä ollut antaa vastapainoa minun etsinnöilleni, saati ymmärrystä. Pidin siis oman pääni ja luin lähes kaikki telepatiaan, ufoihin, hypnoosiin, ajatustenlukemiseen ja muihin paranormaaleihin ilmiöihin liittyvät kirjat, joita kirjastosta löysin. Ne olivat täynnä valoa, toivoa, älykkyyttä, viisautta, vastauksia, kokemuksia ja hyvyyttä. Muistan rukoilleeni, että minäkin saisin noita kokemuksia ja voisin olla yhteydessä viisaampiin opastaviin henkiin. Enoni selitti, että itse asiassa Raamattukin tukee sitä, että ufoja on olemassa ja että Jeesus oli yksi henkiolento joka lähetettiin ihmisen muotoiseksi oppaaksi ihmiskuntaa varten.

Luisevien sormien puristus olkapäässä oli kamala kokemus. Olin kauhusta ihan jäykkänä. "Sinä et elä enää kaukaa" sanoi ääni ivallisesti ja nauroi kuin hyeena hellittäessään otteensa. Käännähdin sängyssäni niin pian kuin pääsin otteesta irti seinään päin ja silmien eteen alkoi piirtyä punaisin kirjaimin vihreälle pohjalle päivämäärä ja vuosi. Olivatpa silmät kiinni tai auki se näky ei poistunut silmieni edestä. Paniikinomaisesti aloin rukoilla Jeesusta. Sanouduin irti kaikesta siitä, mitä olin uteliaisuudessani pitänyt mielenkiintoisena ja kiehtovana, koska tajusin, että sen takana oli itse valheen isä, paholainen. Vaikkei minulle ollut opetettu miten toimia tajusin, että vain Jeesuksen omana olisin turvassa. Juuri hän oli hyvyydessään estänyt aiemmat kokemukset, joita olin rukoillut, koska tiesi, että sydämeni oli pohjiltaan vilpitön ja etsin totuutta. Rukoilin, että Jeesus ottaisi minut omakseen, antaisi kaikki syntini ja epäjumalani palvonnat anteeksi. Lupasin itselleni, etten enää sotkeudu sen puolen juttuihin ja teen todellisen pesäeron. Pahan läsnäolo ja kuiluun tippuvan ihmisen pelko katosivat lähes saman tien kun olin aloittanut rukouksen. Loppuyön nukuin ihmeen hyvin.

En muista tuota yötä päivämäärältä, sillä kukaan ei ollut kertonut minulle, että kun ihminen tekee henkilökohtaisen uskonratkaisun se tarkoittaa uskoon tulemista. En tajunnut tapahtuman merkittävyyttä siinä mielessä, mutta muistan sen kesän, jolloin koin tuon hirvittävän yön ja siirryin valtakunnasta toiseen valtakuntaan rukouksen kautta. Hävitin kaikki kirjat ja muut esineet, jotka liittyivät jollain lailla henkivaltoihin. Lakkasin lukemasta horoskooppeja ja katsomasta paranormaaleihin ilmiöihin keskittyneitä tv-ohjelmia. Sitä minkä tiesin, koin tai olin lukenut, en kyennyt hävittämään. Pyysin vanhempiani heittämään roskikseen enoni kirjoittaman kirjan Kosminen viesti. He eivät suostuneet, äidille se oli liian rakas, olihan mies hänen veljensä. Heille en kokemuksestani uskaltanut kertoa mitään ja ehkä siksi äitikään ei tajunnut kirjan luonnetta. Olin kuitenkin tehnyt täyskäännöksen omassa elämässäni ja se
riitti tyynnyttämään omaa sisintä. Tiesin kuitenkin tehneeni väärin rukoillessani henkiolentoja ja pelkäsin pitkään sitä, että tuo päivämäärä muuttuu lopulta kuolinpäiväkseni. Saman vuoden syksyllä tapasin opiskelijoiden raamattupiirissä tulevan aviomieheni ja vuodenvaihteen jälkeen aloimme virallisesti seurustella. Aluksi tuntui, että en ymmärtänyt raamattupiirin hengellisistä keskusteluista paljoakaan, ne olivat minulle vieraita ja liian monimutkaisia. Vähitellen aloin kuitenkin ymmärtää pätkiä sieltä ja täältä. Pandoran lipas oli kuitenkin jo avattu, eikä henkivaltojen läsnäolo loppunut siihen täysin. Tiesin kuitenkin jollakin aavistuksen omaisella tavalla olevani turvassa. Paholainen oli varmaan raivona, kun pääsin hänen orjuuden valtakunnastaan vapauteen. Tavaroita tipahteli itsestään lattialle, askelia kuului toisista huoneista ja varsinkin teräviä veitsiä tippui kärki edellä kohti varpaita, mutta aina Jumala onnistui auttamaan niin, että ei sattunut kuinkaan. Varsinkin jos olin kertonut jollekulle uskoontulostani tai oli ollut hyvässä rukousillassa, näitä tapahtui paljonkin. Näin myös usein tietyntyylisiä painajaisia, joissa punakasvoinen miespeto koitti minua tappaa ja kuristaa.

Keväällä sain tietää sairastuneeni vakavasti. Syytin tapahtuneesta itseäni ja uskon yhä vieläkin, että sairaus oli hintaa aiemmasta suhteeni henkivaltoihin. Ei niin, että Jumala olisi sen takana, vaan että tuhoaja halusi minut tuhota. Kuolinpäivämääräni, jonka hyeenannauruinen mies oli ilmoittanut tuli ja meni. Ymmärsin myöhemmin Raamatusta, että hän tosiaan on valheen isä ja puhuu ihan omiaan. Tiesin myös kuitenkin sen, että jos olisin ollut hänen omansa vielä tuolloin, mikään ei olisi pelastanut minua, paitsi usko Jeesukseen ja Hänen verensä lunastushinta. Sairaus aiheutti pahoja kipuja ja henkeä uhkaavia sisäisiä verenvuotoja. Minut leikattiin seitsemän kertaa viiden vuoden aikana, olin usein teho-osastolla, painoni putosi olemattomiin ja kerran neljä päivää hengityskoneessakin. En voinut enää vilkaistakaan itseäni peilistä, kun paino oli tippunut alle 34 kilon. Näytin kalpealta ja pääkallon luut näkyivät selkeästi. Ne ajat olivat kovia, mutta Jumala ilahdutti pienillä asioilla ja karjuin itkien kipuani usein Hänelle sairaalan osastojen kylpyhuoneissa, jotka oli onnekseni kohtuullisen hyvin äänieristetty. Kolme kertaa oli hyvin lähellä kuolemaa, mutta Kuolemalla ei ollut valtaa minuun. Mutkaton yhteys Jumalan kanssa toimi ja sain voimattomanakin voimaa purkaessani kaiken pahan olon Hänelle, useimmiten ensin itkemällä ja sitten karjumalla ja lopuksi kun itku oli itketty, minut valtasi rauha ja ilo alkoi pulputa. Ne olivat Hänen suuria ihmeitään. Tulin aina ulos Jumalan länsäolosta kasvot onnesta hohtaen. Jumala lahjoitti oman rauhansa, vaikka tilanne tuntui epätoivoiselle. Tiesin, että Hän kesti kaikki minun syytökseni, vihani, katkeruuteni ja kipuni, Hänhän oli Isäni ja Pelastajani.

Viimeisimmällä kerralla kun olin hiuskarvan päässä kuolemaa, kysyin mieheltäni näkikö hän saman kuin minä. Mieheni ei nähnyt mitään. Nurkassa seisoi Jeesus, kirkkaana valkoisissa vaatteissa ja silmistä loisti sanoin kuvaamaton lempeys ja rakkaus. Hän kutsui minua. Hyvästelin mieheni, itkimme molemmat. Luopuminen oli tuskaa, sillä olimme tukeneet toisiamme niin monissa vaikeuksissa ja päässeet Jumalan avulla niistä voitolle. Pian Jeesuksen ilme muuttui kutsuvasta rakkaudellisesta ilmeestä hyväksyväksi ja Hän katosi näkyvistäni. Olin pitkään vihainen miksi Hän ei ottanut minua mukaansa, olisin halunnut jo kotiin. Olin suutuksissa, miksi jätti minut tänne kärsimään, mutta toisaalta ymmärsin, että sain uuden mahdollisuuden elää. En enää pelännyt kuolemaa, koska tiesin kuka tulisi minut noutamaan ja mihin pääsisin kuoleman jälkeen.

Välillä toivuin hieman parempaan kuntoon, mutta eräänä vuonna, sairasloma sai yliotteen. Sitä kesti pätkissä yhtenäisesti lähes vuoden ja halusin vuoteen omana tehdä jotain, jolla olisi merkitystä. Päätin ensimmäistä kertaa lukea koko Raamatun läpi. Sairaana se ei sujunut kovin nopeasti, kädet väsyivät helposti ja olin heikossa kunnossa alipainon takia. Lopulta sain kuitenkin työn päätökseen ja olin hieman pettynyt, kun mitään hienoa ei tapahtunut. Kului muutamia päiviä. Sana ei edes ollut hurjan paljon auennut ja sekin harmitti. En ymmärtänyt lukemastani paljoakaan, vain vähäsen. Olin pesemässä käsiäni, kun kuulin lempeän isällisen miehen äänen sanovan "Anna kastaa itsesi." Totesin itselleni, että jaa, nyt olen sitten lukenut Raamattua liikaa ja tullut vielä fyysisen sairauden lisäksi mieleltänikin hulluksi. Sama kuitenkin toistui sinä päivänä yhteensä kolme kertaa, eri sanoin. Ja mietin, että jos tämä nyt jotain tarkoittaa, enkä olekaan mielisairas, niin kai se ei auta kuin tutkia homma alusta asti. Aloin käymään Raamattua läpi yhdessä katekismuksen ja Lutherin Kaste ja usko nimisen kirjan kanssa. Tajusin 5kk:n lukemiseni ja tutkimiseni aikana, että Luther ei ihan mennytkään kasteopetuksessaan Sanan mukaan ja että Sana ja Katekismus eivät kaikissa kohden olleet saman totuuden läpitunkemia. Katekismus onnahteli paikka paikoin. Olin aika järkyttynyt tilanteesta. En voisi tehdä suvulleni ja sukuni papeille sitä kamaluutta, että marssisin aikuiskasteelle! Sydämeni kuitenkin pysyi siinä lupauksessa, jonka
Jumalalle ja itselleni olin antanut. Jos selviäisin tästä sairaudesta hengissä, eläisin täysillä Jumalan tahdon mukaan, enkä tekisi kompromisseja ihmisten kanssa. Ihmettelin ensin sitä, miksi minun piti niin perusteellisesti tutkia tuo kasteasia, mutta kun se päivä lähestyi, oma varmuus oli enemmän kuin tarpeen. Lopulta kerroin miehelleni. Hän oli kutakuinkin kuukauden lähes puhumaton. Se oli shokki hänelle. Siltikään en vain voinut sitä tosiasiaa väistää, että Jumala oli antanut tämän sydämelleni ja että koin sen uskollisuuden osoitukseksi häntä kohtaan. Miksi Hän olisi antanut minun tajuta tämän asian juuriaan myöten, jos en toimisi sen mukaan? Kerroin paria viikkoa ennen sukulaisille ja perheenjäsenille. En halunnut tehdä mitään salassa. Suvun kanssa tuli aika paha välirikko, menetin kaiken, isovanhempani, isäni ja äitini, veljeni ja siskonikin. Minulle sanottiin, että saisin valita, joko suku tai kaste. En näkisi heitä enää koskaan. Terveyden lisäksi menetin vielä tämänkin, ainoat ihmiseni.

Kastetilaisuus oli kuin omat hautajaiset. Toiset olivat iloisia, olihan se ilon juhla, mutta minä olin sisältä ihan riekaleina ja naama punoitti itkuisuuttaan. Kyyneleiden tulvalta en kyennyt puhumaan mitään, vaikka olin suunnitellut, että kertoisin mitä minulle oli tapahtunut. Samaan aikaan kastettiin kokonainen perhe, isä, äiti ja perheen nuoriso. Heille se oli ilon juhla. Itse kerroin pukukopissa kasteen jälkeen heille, että nyt ei ole enää menemistä vanhempieni kotiin. He eivät tuntuneet ymmärtävän oman ilonsa keskellä lainkaan mitä puhuin. Mieheni oli omista sisäisistä taisteluistaan huolimatta kirkon perässä seuraamassa tilaisuutta. Halusi silti olla siellä, vaikkei hyväksynytkään tekoani. Hän rakasti minua suuresti ja osoitti sillä, ettei hylkää minua tällaisinakaan aikoina. Se merkitsi paljon.

Seuraavana aamuna sain yllättävän puhelun. Soittaja koki, että hänen oli tullut sanottua liikaa ja liian kärjekkäästi. Ero ei ollutkaan lopullinen. Kiitin Jumalaa Hänen suuresta armostaan, että saimme tehdä sovinnon. Ainoastaan muutamiin sukulaisiin välit viilenivät pysyvästi ja yhden kummilapsistani menetin. En saanut enää olla hänelle kummina, koska olin hylännyt lapsikasteen ja sen mukana uskon. Niin ei kuitenkaan omasta mielestäni ollut, sillä koin olleeni viimeiseen pisaraan asti uskollinen Jumalan kutsulle. Samoin menetin naisten raamattupiirin, jota olin vetänyt. En saanut enää olla seurakunnassa vastuutehtävässä, koska olin hylännyt isieni uskon. Avainten luovuttaminen pois ja raamattupiiriläisille kertominen oli kova paikka. Rukouspiiri hajosi. Minulle sanottiin luterilaisesta seurakunnasta, ettei heillä olisi enää mitään tarjottavaa minulle, ei ehtoollisyhteyttä eikä mitään muitakaan palveluksia. Jouduin eroamaan kirkosta, vaikken olisi halunnut. Siksi sitten liityin  erääseen vapaiden suuntien seurakuntaan, jossa kasteenikin olin saanut. Sain isiä ja äitejä ja veljiä ja siskoja sekä ystäviä enemmän kuin minulla oli koskaan ollut. Aiemmin minulla oli ollut koko kansan esikartano, jossa kävi pääasiassa mummoja meidän harvojen nuorten lisäksi. Aloin rukoilla enemmän ja lukea Raamattua järjestyksessä. Jumala avasi sitä aina ja aina vaan enemmän ymmärrykselle ja sain lohdutusta.

Kahdeksas leikkaus oli varattu kiireellisenä. Sisäinen verenvuoto oli taas alkanut. Vastoin kaikkia ennakkoluulojani, aloin etsiä netistä apua sairauteeni. En uskonut että netistä löytyisi koskaan mitään hyvää. Olin ollut useissa parantumiskokouksissa ja jos uskosta olisi ollut kiinni, olisin saanut terveyden. Horjuin toki uskossani, niin kuin moni muu, epäilinkin välillä, vaikka olin kokenut suuria. Mutta niinä aikoina molemmat uskoimme vakaasti ilman epäilystä, että Jumala minut parantaa. Se ei kuitenkaan tuntunut olevan Jumalan tahto. Löysin internetistä lopulta viljattoman, sokerittoman ja laktoosittoman ruokavalion, jonka oli kehittänyt lastenlääkäri "koti juutalaisille lapsille" nimisessä sairaalassa 20-50 luvuilla. Aloitin ruokavalion heti. Kahden päivän kuluttua aloittamisesta näin näyn illalla juuri ennen nukkumaan menoa. Se oli harmoninen kudottu kangas, jossa oli kauniit värit. Sain sydämelleni siihen sanat "sinä saat rauhan sairaudestasi". Olin ihan ihmeissäni tuosta kokemuksestani ja mietin niitä, että mitä nuo sanat mahtoivat tarkoittaa. Kolmen päivän kuluttua siitä verenvuoto lakkasi. Muutaman päivän jälkeen myös kivut hävisivät ja kuukauden sisällä muutkin oireet. Riemulla ei ollut rajoja. Käänsin ruokavalion ohjeet suomeksi ja pian pieni joukkomme alkoi kasvaa ja muutkin samaa tautia sairastavat aloittivat ruokavalion. Kuuluin niihin todella harvoihin, joilla SCD -ruokavalion vaikutus voi tehota noin pian ja noin totaalisesti. Jumala totisesti armahti minut. Nyt tuosta on kulunut yli viisi vuotta. Yhtään kertaa en ole sairaalassa ollut. Oireitakaan ei ole, ellen erehdyksessä syö jotain väärää. Olen kokopäiväisesti töissä, opinnot on saatu päätökseen ja elämme mieheni kanssa onnellisina oppien toisistamme ja Jumalasta joka päivä jotain uutta. Sairaus vei minulta biologisten lasten saamisen mahdollisuuden, mutta odotamme parhaillamme koditonta lasta, jolle voisimme antaa rakastavan kodin. Jumala on kääntänyt kaiken hyväksi. Pandoran lipaskin on sulkeutunut, ainoastaan hyvin hyvin  arvoin, kun hengellisellä puolella saa suurempia voittoja tai on tekemisissä ihmisten kanssa, jotka harjoittavat noituutta tai ovat yhteydessä henkivaltoihin, vanhat haamut muistuttavat painajaisunissa olemassa olostaan. Usein pelkkä kättely riittää kokemukseksi ja sydämelle tulee varoituksen sana siitä ihmisestä. Jumala on senkin itse aiheutetun herkkyyden kääntänyt armoksi niin, että Hänen Pyhä Henkensä opastaa varoittaen milloin kohtaamani ihmisen  elämässä on jotakin, mikä kulkee liian läheltä orjuudenvaltakunnan rajaa. Vastoinkäymisistäkin on vain arvet mahassa muistuttamassa taisteluista. Oma  sisin ei enää vapise pelosta tulevan edessä. Voin jälleen hengittää vapaasti, tuntea nälän ja ruuasta täyden masun, ilman kipuja ja ilman sairauden epätoivoa. Jeesus on antanut minullekin tulevaisuuden ja toivon.

- Kirsi -


Voit lähettää kirjoittajalle sähköpostia.

Miten vastaanotan Jeesuksen elämäni Herraksi?
Takaisin todistajat sivulle...

 ©DUMultiversum Oy