Kotisatama.net Ma 23.10.2017 klo 21:54  
 Taustamusiikkia


Maailman meriltä voit turvallisesti palata kotisatamaan.

> kotisatama / usko / todistajat / todistaja

Ohje <
Kotisatama in English


  Info

Tietohakemisto

Haku

Raamattu ja sana

Rukouspalvelu

Usko

  Todistajat

  Kotisatama Missio

  Kuka on Jeesus?

  Uskon askeleet


Tapahtumakalenteri

Kauppa

Äänestys

Kortti





Suosittele sivua! Etusivu | Edellinen | Seuraava

Jeesus paransi rikotun sydämen

Olen 23-vuotias nainen. Takanani minulla onnellinen lapsuus ja ihana uskovainen koti. Tästä huolimatta ajauduin kauas onnellisesta elämästä. 18-vuotiaana aloin seurustella ei-uskovaisen pojan kanssa ja "rakkaudesta" humaltuneena rakensin koko elämäni ja tulevaisuuteni tämän yhden ihmisen varaan. Eräänä päivänä ihminen kuitenkin jätti minut ja tajusin olevani täysin yksin.

Ensimmäiset eromme jälkeiset päivät elin täydessä shokissa; En kyennyt syömään, nukkumaan, saati ajattelemaan järkevästi. Päässäni kiersi vain muutama kipeä kysymys: "Miksi minä? Mitä minä tein väärin? Miksi en huomannut mitään merkkejä?". En tajunnut edes ajanjuoksua. Tuntui kuin tuska ei hellittäisi koskaan. Sisälleni sattui valtavasti, sillä se oli revitty vereslihalle. Kyynelten sokaisemin silmin katselin maailmaani ja inhosin sitä. En ollut uskossa tuolloin, mutta tiesin, että vain rukous voisi auttaa. Lähetin monille uskoville sukulaisilleni tekstiviestejä pyytäen rukousta puolestani ja sen puolesta, että asiani selviäisivät.

Yritin syödä, mutta en saanut ainuttakaan ruokapalaa alas kurkustani. Suru ja tuska tekivät minut fyysisesti huonovointiseksi. Minun oli jano, mutta en kyennyt nielemään itkunsekaisin tunteiden vuoksi. En oikeastaan edes tuntenut nälkää tai janoa. Elin äärirajoilla tuskaisten ajatuksieni kanssa. Halusin kuolla pois. Vähän väliä käperryin sänkyyni ja itkin hiljaa tyynyyni. En pystynyt nukkumaan. Vaikka väsy painoikin silmäluomiani, en halunnut ummistaa niitä. En halunnut herätessäni luulla, että kaikki kokemani tuska olisikin ollut vain pahaa unta ja tajuta heti sen jälkeen, että se kaikki on sittenkin karua todellisuutta. Syvällä sisimmässäni vilpittömästi rukoilin, että heräisin tästä painajaisesta. Mielessäni huusin Jeesusta apuun. Hän kuuli epätoivoisen pyyntöni.

Ystäväni yrittivät auttaa minua parhaansa mukaan, mutta vaikka ympärilläni olisi ollut tuhat ihmistä, olisin ollut silti aivan yksin. Olin yksin ajatusteni kanssa, vangittuna pimeään, surulliseen ja tuskaiseen mieleeni.

HIRVITTÄVÄ PIMEYS

Aloin juoda alkoholia suruuni. Upposin syvälle surunsekaiseen pimeään maailmaan. Löysin itseni yhä useammin tuijottamasta tyhjään viinalasiin. Halusin turruttaa tunteeni, koska en halunnut kohdata niitä. Tosiasia oli kuitenkin se, että mitä enemmän join alkoholia sitä enemmän tunsin tuskaa.

Etsin vierelleni ihmistä, joka rakastaisi minua ja pitäisi minusta huolta. Rakkaus oli siis ainut asia, jota todella kaipasin elämääni. Halusin jonkun, joka silittäisi hiuksiani ja nukahtaisi viereeni, kuiskaisi yöllä hellät sanat korvaani. Luulin, että tämän rakkauden kaipuun, joka sisimmässäni oli, voisi ihminen täyttää. En tiennyt tuolloin, kuinka väärässä olin ja niinpä etsin rakkautta aivan väärästä paikasta, baarista.

Hain lohtua baareista ja yökerhoista luullen naiivisti, että ne parantaisivat rikkinäisen sydämeni. Baarisekoilujen jälkeisinä krapula-aamuina minut valtasi aina ihan käsittämättömän voimakas tyhjyys. Joskus henkinen paha oloni oli niin voimakas, että melkein oksensin sen vuoksi enkä suinkaan krapulan takia. Tiedostin, että se mitä minä tein oli väärin, mutta en tiennyt kuinka  irrottautua siitä. Silmilleni oli ikään kuin vedetty verho, joka erotti minut todellisen parantumisen vaihtoehdosta ? Jeesuksesta Kristuksesta.

Valheellinen kiiltokuva baareista, yökerhoista ja päihteistä lupasivat minulle "hyvää" elämää. Ilman Jeesuksen täydellistä rakkautta ja rauhaa sisälläni, oli kuitenkin vain ajan kysymys, koska hajoaisin lopullisesti. Salailu ja tunteiden kätkeminen alkoi käydä minulle pitemmän päälle hyvin raskaaksi ja halusin tehdä ratkaisun parempaan suuntaan. En tiennyt, miten olisin sen tehnyt. En tiennyt, että Jeesus voisi muuttaa elämäni aivan toisenlaiseksi, jos vain antaisin  hänelle siihen luvan.

MUSTASSA TUNNELISSA

Joulukuussa 2001 oli kulunut noin puoli vuotta seurustelusuhteeni kariutumisesta. Matkasin kotipaikkakunnalleni joululoman viettoon. Inhosin palata sinne, koska juuri siellä minua oli satutettu eniten. Suhteemme nimittäin päättyi ollessani siellä.

Olin hyvin väsynyt, väsynyt elämääni, jopa kuvajaiseeni peilissä. Katsoessani peiliin, en tunnistanut itseäni. Olin kuin haamu entisestä. Tuskin kukaan muu ihminen edes huomasi muutosta, mutta minä näin sen. Ulkokuoreni oli yhtä huoliteltu kuin aina ennenkin, mutta silmistäni heijastui katkeruus, suru ja tuska. Ne olivat haaleat ja elottomat, kuin kuolleella. Olin elävä kuollut matkalla helvettiin.

Olin sairastellut koko syksyn ja jatkuvat antibioottikuurit olivat tehneet tuhoja elimistössäni. Syksyllä jouduin jopa sairaalaan kolmeksi päiväksi  tiputukseen, koska angiinani oli niin paha, etten kyennyt hengittämään kunnolla, saati syömään. Sain kolme päivää ravintoliuoksen lisäksi suonen sisäistä antibioottia. Sairaalareissu pysäytti minut hetkeksi ajattelemaan elämääni; Millaiseksi luuseriksi olinkaan muuttunut puolessa vuodessa? Ja miten paljon se baarielämä, jota pidin "hauskana" olikaan saanut jo tuhota minua?

Jatkuva ryyppääminen oli tehnyt minusta elottoman ja väsyneen. Tunsin oloni aggressiiviseksi ja hermostuneeksi. Viikonloppuisin kun olisi pitänyt levätä ja kerätä voimia tulevaa viikkoa varten, minä ryyppäsin ja bailasin kuin viimeistä päivää. Mitä enemmän sain iskettyä miehiä, sitä enemmän arvostin itseäni, tai niin ainakin luulin. Kovan ulkokuoreni alla kuitenkin itkin kuin pikkulapsi ja tajusin, että en koskaan saa baareista tai humalaisista ihmisistä sitä, mitä eniten kaipaan - turvaa, rakkautta, onnellisuutta ja hyvyyttä.

Tunsin paljon uskovaisia. Olin nähnyt monien ihmisten elämässä tapahtuvan valtavia muutoksia uskoontulon myötä. Oma äitinikin on ollut uskossa jo kymmeniä vuosia. Pyysin usein, että hän rukoilisi puolestani, mutta uskonasioista ja muista asioistani en halunnut puhua äidin kanssa. Olimme tuolloin hyvin läheisiä, enkä siksi voinut kertoa hänelle kaikkea sitä kauheutta, jossa elin niin fyysisesti kuin emotionaalisesti. En halunnut tehdä häntä murheelliseksi - riitti, että minä olin. Äitini kuitenkin sekä näki että koki valtavan tuskani ja rukoili paljon puolestani. Tietämättäni myös monet minulle tutut ja tuntemattomat uskovaiset rukoilivat alati pelastumiseni puolesta. Olin aina tiennyt, jopa puhuin siitä joskus ystävilleni, että jonain päivänä myös minä olisin uskossa. Nyt olin lähempänä kuin koskaan.

Tapaninpäivänä 2001 lähdin pitämään hauskaa tyttöporukalla. Itse lähdin matkaan selvänä. Tuskin muistin aikaa, jolloin olisin mennyt baariin selvänä ja ollut muille kuskina. Alkuilta alkoi mielestäni mukavasti, mutta mitä enemmän katselin kun muut ryyppäsivät ja hoippuivat alkoholista sitä selkeämmin tajusin, että se ei ollutkaan enää minun juttuni. Ei se ollut koskaan ollut. Istuessani savuisessa yökerhossa heräsin karuun todellisuuteen; Istuin pöydässäni aivan yksin, kaverini olivat menneet menojaan ja huomasin katsovani entistä poikakaveriani, kuinka hän istui vieraiden naisten piirittämänä parin metrin päässä minusta. Ihmiset nauroivat ja ilkkuivat toisiaan. Katsoin itseäni ja niitä kaikkia onnettomia ihmisiä kyyneleet silmissäni. Tajusin sillä hetkellä, miten paljon yökerhot ja päihteet olivatkaan tuhonneet ihmiselämiä ja kauniita ihmissuhteita. Jumala avasi hengelliset silmäni näkemään yökerhojen todellisuuden ja tajusin niiden olevan sielunvihollisen temmellyskenttiä, joihin meidän on liian helppo mennä temmeltämään miettimättä seurauksia. Tajusin myös sen, että en voisi koskaan tulla eheäksi siellä, päinvastoin. Sisimpäni uhkui pyhää vihaa. Vihasin pimeyden ruhtinasta ja sen ihmiskunnalle syöttämiä valheita, että muka baarit voisivat rikkinäisen ihmisen eheyttää! Sillä hetkellä tein päätöksen, että haluan seurata Elämän Ruhtinasta, Jeesusta. Ajattelin näin: Jos Jeesus voi tarjota minulle palankin parempaa kuin se mitä näin nyt edessäni, miksi en siis kokeilisi, miksi en ottaisi sitä vastaan? Halusin nopeasti pois tuosta paikasta, en halunnut enää koskaan palata sinne takaisin. Kaikki sen paikan haureus ja saastaisuus alkoi oksettaa minua. Ihmiset nuolivat ja lääppivät toisiaan joka puolella - käyttäytyivät kuin eläimet!

VIHDOIN VALOA TUNNELIN PÄÄSSÄ

Seuraavana aamuna herätessäni ensimmäinen ajatukseni oli: Tänään minun on tehtävä se, haluan tehdä uskonratkaisuni juuri tänään ja haluan jutella jonkun uskovaisen kanssa. Ajattelin näet, että jos en tee sitä tänään, en ehkä tee sitä koskaan. Tänään on minun pelastukseni päivä. Vihdoinkin valoa alkoi näkyä tunnelin päässä. Ja se valo ei ollut vastaantulevan junan valot vaan minua vastaan tulevan Kristuksen kirkkaus.

Mietiskelin uskoontuloa koko päivän ja toivoin mielessäni, että äitini uskovainen serkku soittaisi tänään. Olimme kuluneen puolen vuoden aikana jutelleet paljon uskonasioista ja hän tiesi emotionaalisen ja hengellisen tyhjyyteni paremmin kuin kukaan muu ihminen. Hän istui monet illat kanssani ja kuunteli minua. Joka kerta kun hän puhui kanssani ja rukoili puolestani tunsin oloni ihanan rauhalliseksi ja levolliseksi. Halusin tuon rauhan säilyvän sisimmässäni ikuisesti. Jäin koukkuun rauhan tunteeseen, jonka Jeesuksen läsnäolo antaa. Päähäni oli jäänyt soimaan myös eräs lause: "Jeesus voi parantaa rikkinäisenkin sydämen". Mitä menetettävää minulla siis enää oli? Olin jo menettänyt kaiken. Ja, jos Jeesus voisi parantaa minut, miksi en antaisi Hänelle tilaisuutta? Ajattelin myös, että ainahan voisin palata takaisin entiseen elämääni, jos Jeesus-juttu ei olisikaan sopivaa minulle. Päätin siis kokeilla.

Illalla ollessani yksin kotona avasin jääkaapin ja tuijotin edessäni olevaa siideripulloa. Olin luovuttanut. Ehkä se usko Jeesukseen ei olisikaan minua varten. Jos olisi, Taivaanisä lähettäisi luokseni jonkun tai antaisi minulle jonkun merkin. Otin siideripullon käteeni, avasin sen ja kaadoin kuohuvaa siideriä lasiini. Tuskin sain lasin huulilleni, kun kotipuhelimemme soi. Laskin lasin pöydälle ja vastasin. Suureksi yllätyksekseni soittaja oli äidin serkku! Hän oli jälleen kerran hyvin huolissaan minusta ja kertoi kuinka Herra oli käskenyt häntä soittamaan minulle. Juttelimme hetken ja sitten hän kysyi minulta: "Haluatko tänä iltana antaa elämäsi Jeesukselle?". Kysymyksen kuultuni tajusin, että Jumala kuuli jopa ajatukseni ja antoi minulle ihmeen. Vastasin empimättä: "Kyllä!". Yllättävän vastauksen kuultuaan hän lähti heti ajamaan luokseni 70 kilometrin päästä. Hän halusi tulla siunaamaan minua ja rukoilemaan kanssani. Odottamani tunti oli varmasti elämäni pisin, mutta enää en hetkeäkään epäillyt, etteikö elämäni muuttuisi.

Kun äitini serkku lopulta saapui, kotiväkeni oli myös paikalla. Oma äitini oli niin ilon shokissa ratkaisustani, ettei kyennyt muuta kuin itkemään ja ylistämään Jumalaa. Äidin serkku halusi soittaa minulle muutamia hengellisiä lauluja kitarallaan. Voi, miten suloisia lauluja ne olivatkaan. Minua alkoi itkettää. Nyt itku oli erilaista kuin se tuskainen itku, jota olin itkenyt koko syksyn. Itku antoi minulle toivoa paremmasta ja se uudisti minua. Halusin juosta Jeesuksen syliin. Murruin tuossa lämpimässä Jeesuksen rakkauden ja sisäisen rauhan ilmapiirissä.

Perheeni rukoili puolestani ja tunnustin rukouksessa Jeesuksen Kristuksen Herrakseni. Tämän jälkeen he julistivat kaikki syntini anteeksi. Oli kuin suuri kuorma olisi tipahtanut harteiltani. He julistivat minulle Jeesuksen rauhaa ja parantavaa läsnäoloa. Samassa tunsin "lämpimän aallon" kulkevan päästä jalkoihini ja minussa ollut paha olo alkoi poistua - tunsin kuinka Jeesuksen VALTAVA rakkaus astui tilalle. Olin kuin peltitölkki, joka rutattiin kasaan. Mutta en ollut tölkin kuori, vaan ilma tölkin sisällä ja kun se rutattiin kasaan, minä vapauduin sen sisältä. Rakkaus, jota tuossa hetkessä koin oli jotain sanoinkuvaamatonta. Se oli niin täydellistä, että saatoin tuntea sen kehossani fyysisesti, en siis pelkästään tunnetasolla. Luulin aluksi, että se häipyisi sisimmästäni, mutta EI. Sama rakkaus asuu minussa vieläkin, nyt 2,5 vuotta myöhemmin, ja jatkaa kasvamistaan sisimmässäni. Uskon, että en koskaan löydä maallisia sanoja kuvaamaan Jeesuksen Rakkautta. Jotta voit tietää, miltä se tuntuu, sinun on koettava se itse. Sen voin sanoa, että se on jotain sellaista, mitä kukaan ei voi osata edes kuvitella. Se on tuhat kertaa parempaa kuin mikään maallinen rakkaus.

Kun puolestani rukoiltiin, koin myös, että minun oli valtavan vaikea pysyä pystyssä. Lämmin "aalto" pyyhki ylitseni yhä uudelleen ja uudelleen ja koin yliluonnollista rauhaa sisimmässäni. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin, että kaikki, mitä olin aina halunnut, oli täyttynyt minussa tuossa hetkessä. Samassa hetkessä sain Jumalalta näyn: Makasin suuren puisen ristin juurella kirkkaan valkoisissa vaatteissa ja ristiltä alas tuleva kirkas valo sokaisi silmiäni. Valon keskeltä luokseni astui Kuningas Jeesus. Painoin pääni nöyrästi alas. Näin Jeesuksen lunta valkeamman vaatteen helman edessäni ja tunsin kuinka Jeesus silitti alas painunutta päätäni. Hän sanoi minulle lempeällä äänellä: "Kaikki järjestyy, Marika". Silloin tajusin saaneeni syntini anteeksi sekä kohdanneeni Elävän Jumalan ja Hänen loppumattoman armonsa. Ja tiedätkö mitä? Kaikki on järjestynyt minun elämässäni sen jälkeen. Jeesus on pitänyt lupauksensa.

Jeesus tuli luokseni, kun polvistuin Hänen ristinsä juuressa ja osoitin kunnian, joka Hänelle kuuluu. Olin nyt uusi luomus. Tajusin tuolloin myös sen, että Jeesus Kristus on todellinen! Hänen hautansa on tyhjä ja Hän on elossa! Hän kietoi minut rakkauteensa ja siitä hetkestä lähtien olen tuntenut Hänen ihanan läsnäolonsa.

En osannut koskaan kuvitella, miten paljon iloa ja rauhaa Jeesuksen läsnäolo voi tuoda sisimpään. Hän on tuonut aitoa iloa ja rauhaa sisimpääni uskoontuloni jälkeen mittaamattoman määrän.

VALONA PIMEYDESSÄ

Jeesus antoi minulle uuden ihanan elämän. Hän eheytti rikkirevityn sydämeni ja antoi minulle kaiken, mistä olin ennen vain haaveillut. Tänä päivänä saan palvella Elävää Jumalaa uskossa, ihanassa seurakunnassa. Jeesus on antanut minulle ihania uskovia ystäviä, ja ihmisiä ympäriltäni on tullut uskoon. Lisäksi 8 kuukautta sitten Jumala antoi rinnalleni ihanan, uskovan, Jeesusta rakastavan miehen. Naimisiin menemme ensi kesänä.

On ihanaa olla uskossa ja kertoa niille, joilla ei toivoa enää ole, että toivoa on sittenkin! Se toivo on Jeesuksessa. Tänä päivänä on pelastuksen päivä. Voit tänään aloittaa kaiken alusta ja alkaa rakentaa elämääsi uudelle, vahvalle perustalle. Jumalalla on sinunkin varallesi erityinen ja ihana suunnitelma. Haluatko ottaa sen vastaan? Uskalla ottaa askel Jeesusta kohden. Hän on vain askeleen päässä sinusta. Hän tahtoo tänä päivänä sulkea sinut syliisi ja antaa sinulle kaiken sen rakkauden ja hyvyyden, josta et ole uskaltanut edes haaveilla. Tule, Jeesus odottaa sinua. Tule. Kaikki on jo valmiina.


Sinua siunaten,
Marika

Voit lähettää kirjoittajalle sähköpostia.

Miten vastaanotan Jeesuksen elämäni Herraksi?
Takaisin todistajat sivulle...

 ©DUMultiversum Oy