Kotisatama.net Ma 23.10.2017 klo 22:02  
 Taustamusiikkia


Tervetuloa Kotisatamaan.

> kotisatama / usko / todistajat / todistaja

Ohje <
Kotisatama in English


  Info

Tietohakemisto

Haku

Raamattu ja sana

Rukouspalvelu

Usko

  Todistajat

  Kotisatama Missio

  Kuka on Jeesus?

  Uskon askeleet


Tapahtumakalenteri

Kauppa

Äänestys

Kortti





Suosittele sivua! Etusivu | Edellinen | Seuraava

Viisi askelta pelastukseen

Haluan jakaa kanssanne tarinan siitä, millainen minun uskoontuloni oli.

Olen nuoreen ikääni kokenut paljon vastoinkäymisiä elämässäni. Minulla ei ollut uskovia vanhempia, eikä perheessämme juuri puhuttu Jumalasta tai Jeesuksesta. Meillä oli kyllä perhetuttuja, jotka olivat uskossa, mutta jotka eivät kuitenkaan tuputtaneet sitä. Elimme tavallista elämää, eikä Jeesusta tarvittu, vaikka välillä olikin vaikeaa.

Rippikouluiässä olin herkkä asioille, ja minua kiinnosti mitä tapahtuu kun kuolemme ja kaikki se mitä, kukaan ei pystynyt minulle selittämään. Ollessani erään kerran missiossa, rinnassani paloi tunne, ja se tunne halusi mennä eteen siunattavaksi. Jalat eivät totelleet, en uskaltanut mennä, pelkäsin muiden ihmisten reaktioita ja tilanne meni ohi. Jatkoin elämää entiseen tapaan.

Hieman vajaa kahdeksantoistavuotiaana tapasin nykyisen mieheni. Jossain vaiheessa ajatuksiin tuli myös haave perheestä, omakotitalosta ja lapsista. Kun opiskelut sitten olivat loppusuoralla, olin onnesta mykkyrällä, kun tein positiivisen raskaustestin.

Kaikki meni aluksi hyvin, mutta sittemmin vauvan kasvu alkoi hidastua ja lopulta jouduin synnyttämään ennenaikaisesti. Vauva oli teho-osastolla kaikissa letkuissa kiinni ja taisteli elämästään joka minuutti. Elämämme oli todella rankkaa niin henkisesti kuin fyysisesti. Loppuun asti kuitenkin uskoin ja toivoin, että saamme hänet kotiin. Kun hän sitten hyvin menneen alun jälkeen nukkui syliini vain kymmenen päivän ikäisenä, elämäni pysähtyi. En tiennyt, mitä tapahtuu, kuinka jaksan ja kestän. Ikävä ja tuska oli sanoinkuvaamaton.

Kaikessa epätoivossa ja surussa aloin etsiä Jumalan kasvoja. Jumala johdatti minut Kotisataman internetsivuille. Löysin kohdan "viisi askelta Pelastukseen". Kirjoitin ne ylös ja tein ohjeiden mukaisesti. Rukoillessani koin vahvasti Pyhän Hengen, ja sisälleni tuli rauha, rintaani lämmin tunne. Olin tullut uskoon.

Elämäni alkoi muuttua. Ihmisten kiroilu kuulosti pahalta. Ennen ärsyttävästä anopista tuli hyvä kaveri. Elämä oli ihanaa. Sitä kesti jonkin aikaa, kunnes taas huomasin olevani siinä missä ennenkin. Sielunvihollinen sai minut repäistyä irti siitä kaikesta. Jälkeenpäin ajateltuna minun olisi pitänyt hakeutua seurakuntayhteyteen, että uskoni olisi vahvistunut ja minulla olisi ollut voimia kestää sitä pahuutta, mikä läheisistä puhalsi ulos. Elämä jatkui, ja niin jatkui myös sisälläni paha olo ja ahdistus.

Kuukausia myöhemmin törmäsin internetissä samanikäiseen tyttöön. Hänen kanssaan jaoin kokemani ja meistä tuli läheiset. Kerran sitten tuli puhe uskonasioista. En tiennyt hänen olevan uskossa, ennen kuin hän kertoi. Kävimme läpi monta keskustelua Jumalasta ja Jeesuksesta, ja aina hänen kanssaan jutellessani rinnassa paloi se hento lämpöinen tunne. Sain kokea taas Jumalan suurta ja väkevää rakkautta. Tuo tyttö kertoi minulle seuraavista kokouksista ja rohkaisi minua tulemaan oman seurakuntansa nuorten iltaan. Ja minä menin. Siellä sain kokea myös Jumalan hoitavan minua, mutta matka oli yhä kesken.

Luin lehdestä, että toisella paikkakunnalla oli tulevana viikonloppuna tilaisuus, jossa puhuisi myös eräs evankelista. Halusin mennä häntä kuulemaan. Mukana oli varmasti koko ajan Jumalan johdatusta. Kun sitten koitti se päivä, olin jännittynyt. Olin kuullut, että monet olivat lentäneet hänen rukouksensa voimasta. Entä jos satutan itseni?

Hän puhui suurta mielenkiintoa ylläpitäen, humoristisestikin. Kun sitten hän kysyi, haluaako kukaan siunattavaksi, käteni nousi pystyyn. Hän otti käsistäni kiinni ja kysyi: "Mitä sinä haluat?" Sanoin hänelle haluavani kaikkea hyvää. Hän kysyi: "Haluatko pyytää syntejäsi anteeksi?" Ja minä nyökkäsin. Hän alkoi rukoilla, ja minä itkin. Hän kehotti minua ottamaan vastaan Pyhän Hengen ja kaaduin maahan. En satuttanut itseäni, se oli Isän hoitavaa rakkautta. Ja se oli jotain aivan ihmeellistä.

En osaa sanoin kuvailla sitä tuntemusta, mutta kaikki se tuska, suru, epätoivo, kaikki hävisi ja tilalle jäi rauha, ilo ja suunnaton riemu. Olin tullut uskoon! Elämäni oli nyt Jeesuksen käsissä. Ja se oli jotain aivan mahtavaa, elämäni paras ratkaisu. En murehdi tulevaa, elän ainoastaan tätä hetkeä, kaikki on nyt Herran käsissä. Hän kyllä järjestää. Hänellä on varmasti hyvä suunnitelma.

Olin niin väsynyt, mutta sanoinkuvaamattoman onnellinen. Mikään tavara tai asia ei ollut ennen tuottanut minulle niin suurta iloa ja onnea kuin se, että sain syntini anteeksi Jumalan suuresta armosta ja iankaikkisen elämän. Sain heti myös uskovia ystäviä ja seurakunnan jäsenten rohkaisuista hakeuduin hengellisiin tilaisuuksiin ja muiden uskovien yhteisöön. Oli ilo nähdä, miten hyvin he ottivat minut vastaan ja kiittivät Jeesusta tapahtuneesta. Kiitos Jeesus!!.

- Tuija -


Voit lähettää kirjoittajalle sähköpostia.

Miten vastaanotan Jeesuksen elämäni Herraksi?
Takaisin todistajat sivulle...

 ©DUMultiversum Oy