Kotisatama.net Ma 23.10.2017 klo 22:02  
 Taustamusiikkia


Tervetuloa Kotisatamaan.

> kotisatama / usko / todistajat / todistaja

Ohje <
Kotisatama in English


  Info

Tietohakemisto

Haku

Raamattu ja sana

Rukouspalvelu

Usko

  Todistajat

  Kotisatama Missio

  Kuka on Jeesus?

  Uskon askeleet


Tapahtumakalenteri

Kauppa

Äänestys

Kortti





Suosittele sivua! Etusivu | Edellinen | Seuraava

Vapaus karman laista


"Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka haluaa pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, pelastaa sen. Mitä se näet hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai vahinkoon?"

Jeesus Kristus



Aivan aluksi haluan muistuttaa, että tämä teksti on subjektiivinen kokemukseni siitä elämäntodellisuudesta, jota olen elämäni aikana läpikäynyt. Saattaa olla, etteivät kaikki tässä kertomani yksityiskohdat tee oikeutta esimerkiksi joidenkin tässä mainittujen elämänfilosofioiden opetuksille ja päämäärille, mutta toisaalta en voi kiistää tapahtumia, joihin silloinen elämänkatsomukseni ajoi minut. Tämä kertomus on siis elämäkerrallista kerrontaa, joten toivon sinun myös lukevan sen sellaisena. Kerron tässä mitä minulle on tapahtunut ja mitä olen itse kokenut.

Matkalla kuolemaan
Kurkataan aluksi nuoruuteni vuosiin, aikaan, jolloin valitsin ensimmäiset hapuilevat suunnat elämälleni. Varhaisnuoruuden maailmankatsomukseni rakentui kokemisen ja kasvun tuoman tiedon varaan, joka edelleen muodosti pohjan tulevalle maailmankatsomukselleni sekä näin vaikutti käyttäytymiseeni jatkossa. Elin tavallisen nuoren miehen elämää kokeillen kaikkea uutta, mitä saatoin. Vieras ja uusi kiehtoi etsijän mieltä. Jos minulta kysyttiin mitä minä uskon, kerroin olevani ateisti enempää ajattelematta, koska minusta oli ilmeistä, että ihminen on oman itsensä herra.

Lukioaikoina kiinnostuin taolaisesta filosofiasta, etenkin sen erilaiseen lähestymiseen koskien ihmisyyden ongelmia: alkuvoimat jing ja jang, olemassaolon suhteellisuus, passiivisuuden voima jne. Käsitys hyvästä ja pahasta oli suhteellinen, toisen olemassaolo edellytti toista. Mikään käsite ei edustanut absoluuttista hyvää tai pahaa, vaan niiden suhdetta. Tarvittiin hyvä osoittamaan paha, ja musta, jotta valkoinen erottuisi.

Näistä ajatuksista heräsi halu löytää vastakohtien tasapaino ruumiin ja mielen kesken. Myöhemmin tämän tarpeen täytti zen-buddhismi; tie tasapainoon, mielenrauhaan ja jumaluuteen itsessäni. Zenin filosofia sopi oikein hyvin minulle, joka muutoinkin olin hyvin itsetietoinen ja ylpeä. Minun ei tarvinnut kumartaa mitään jumaluutta, vaan zenin kautta saatoin löytää jumaluuden itsestäni. Zen tarjosi mielenkiintoisen tien omaan itseen meditaation kautta. Näin ollen löysin meditaatiosta menetelmän harjoittaa elämänfilosofiaani sekä tyydyttää tarvettani Jumala-yhteyteen. Tosin silloin en ymmärtänyt, että kaipuuni löytää henkinen tasapaino oli todellisuudessa Jumala-yhteyden etsimistä. Ateistisesta elämänkatsomuksestani olikin pikkuhiljaa tullut minulle uskonto - ateistinen uskonto.

Harjoitin päivittäin meditaatiota, jonka myötä kiinnostuin parapsykologiasta ja muista rajatieteistä. En tosin pitäytynyt pelkästään zenissä, vaan hain oppia meditaatiosta myös joogan maailmasta. Eli meditaatiossa olin jonkinlainen 'sekakäyttäjä'. Meditoidessa uskoin vapautuvani ruumiin vankilasta; koin usein ruumista irtautumisen sekä ajoittain poikkeuksellisen voimakkaita deja'vu kokemuksia. Opin myös erottamaan jopa ihmisen auran. Olen pohjimmiltaan luonteeltani mystikko, joten siitä johtui tämä valtava jano rajakokemuksiin.

Elämänfilosofiani mukaan olin yksilönä oma jumaluuteni ja vastuussa kaikesta vain itselleni. Jeesustelioita kuitenkin inhosin ja kartoin, koska he aina kauppasivat omaa rohtoaan eivätkä hyväksyneet synkretista näkemystäni, että kaikki tiet johtavat perille. He vain inttivät Jeesuksen olevan ainoa tie, kun taas minun valitsemani tie vei heidän mielestään kadotukseen. Myöhemmin alkoholin käyttöni lisääntyi, vaikka tiesin, että oma uskontoni piti alkoholia haitallisena.

Kun aloitin ammattikorkeakoulun, alkoholin käyttö lisääntyi. Käytin alkoholia säännöllisesti liikaa, muitakin päihteitä kokeilin. Sain uusia ystäviä, samoin ajattelevia ihmisiä. He olivat tärkeitä minulle vain omien päämäärien ja tarpeiden tyydyttämiseksi. Häikäilemättömyyteni vuoksi monet heistä tulivat tallatuksi jalkoihini. Olin jumaluus itse, rakastin olemustani. Menestyin kouluelämässä, ihmissuhteissa, vapaa-aikana -- kaikessa mitä arvostin. Uskoin menestyksen olevan saavuttamani henkisen tason ja hyvän karman ansiota. Ehkäpä minun ei enää tarvitsekaan syntyä uudelleen...

Tietämykseni maailman laadusta karttui päivä päivältä. Ympäristö olikin aistien luomaa kuvaa, todellisuus oli aivan muuta kuin mikä oli aistittavissa. Kaikki kokemusmaailma oli harhaa, astimaailman luomaa illuusiota. Tietoisuus jumaluudesta, tajunnan avartuminen ja liittyminen kosmokseen, suureen maailmansieluun, avaisi vasta silmäni todellisuudelle. Buddha opetti, kuinka elämän janon tuli sammua, jotta ihminen vapautuu huonosta karmastaan, inkarnaation syklistä. Yhtyminen maailman sieluun, (lue: saatanaan), näkyi sisäisten asenteiden muutoksena. Tarkkaavainen lukija huomaa, että tässä käyttämäni käsitteistö on saanut vaikutteita myös hindulaisuudesta, mutta tässä yhteydessä se kuvaa mielestäni paremmin silloista maailmankatsomustani.

Elämänarvot muuttuivat: ihmiset edustivat minulle pelkkiä objekteja eikä maailman pahuus juurikaan koskettanut minua. Kaikki kuului kohtaloon, jota ei voinut muuttaa; edellisten elämien karma ohjasi nykyisyyttä. Vain valaistuminen voisi katkaista syntymien sarjan, vapauttaa mielen tyhjyyteen uuden inkarnaation kivusta. Tämä elämä olisi tilaisuuteni valaistua - olinhan mies (inkarnaation korkein aste) ja jokaisen meditaation jälkeen aina vain lähempänä valaistumista.

Matkalla elämään
Myöhemmin elämänkatsomukseni joutui tulikokeeseen. Elämä löi korville, jouduin huomaamaan, että minäkin saatoin epäonnistua. 'Onneksi' en kuitenkaan ollut täysin hylännyt alkoholia, sillä nyt siitä oli apua. Alkoholi peitti huolet silloin, kun elämä oli niin rankkaa, etten jaksanut etsiä apua meditaation maailmasta, josta toki siitäkin olin riippuvainen. Aloitin armeijan, aliupseerikoulun. Lomilla join mielestäni normaalisti eli joka ilta. Olin alkoholisoitunut, mutta en itse sitä kyennyt näkemään. Ja kohta läheiseni alkoivat saada juomisestani tarpeeksi. Tyttöystäväni jätti minut, koska vain join enkä aidosti välittänyt muista kuin itsestäni. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin todella yksin. Ystävät olivat ties missä, oliko heitä? Kerta toisensa jälkeen kävelin kapakkaan yksin; istuin ja pohdin karmaani. Ehkä tämä elämä ei vielä ollutkaan tie pois uudelleensyntymän kirouksesta...

Sisäinen tyhjyys söi minua, se ei antanut rauhaa. Ajatukset paloivat loppuun. Harkitsin itsemurhaa, vaikka se ei edes vapauttaisi minua karmasta, mutta saisin edes uuden alun. Vielä en kuitenkaan halunnut luovuttaa, vaan etsin ratkaisua nyt entistä enemmän mystiikan maailmasta. Tutkin Tiibetiläistä Kuoleman Kirjaa, intiaanikultteja, joogaa, magiaa... Turvauduin jopa erilaisiin muinaisiin riittehin, mutta en löytänyt apua tyhjyyteeni. Tuntui siltä, että minua oli petetty. Kuka? - Minä itse. Yksi kirja oli toki vielä lukematta: Raamattu. Sitä en tahtonut edes avata - se olisi ollut tappio. Mieluummin kunniakas kuolema kuin kääntyminen kerran valitulta tieltä.

Lapissa armeijan taisteluleirillä yön yksinäisyys pakotti minut katsomaan elämääni, eikä kuva näyttänyt erityisen kauniilta. Kyselin tähdiltä: "Onko olemassa Raamatun Jumala?" Myöhemmin samaisella leirillä eksyin yöharjoituksessa erämaahan. Harhailin tunteja tietämättä sijaintiani. Saatoin olla maalialueella, joten ammuntojen alkaessa aamulla tilanteeni olisi vähintäänkin vakava. Istahdin käärimään sätkää ja sanoin: "Taivaan Jumala, jos olet jossain, auta minua." Nousin jatkamaan matkaa, mutta kompastuin viestikaapeliin. Seurasin kaapelia ja löysin takaisin.Yhtä nopeasti kuin löysin kaapelin, unohdin Jumalan.

Oli viikonloppuvapaa, perjantai-ilta, palasin kotiin umpihumalassa. Halusin unohtaa, siksi join. Kerta toisensa jälkeen oli yhä enemmän unohdettavaa. Olin tullut loppuun - elämänjano oli sammutettu. Tuska oli suurempi kuin halu elää. Tahdoin vain pois, lopettaa tuskan. Kuukautta aiemmin olin ottanut osaa okkultistisiin viiltelyrituaaleihin saadakseni menetetyn menestykseni takaisin, vaikka myymällä 'sieluni'. Nyt kuitenkin katselin parvekkeella kuolemaa silmästä silmään, haluamatta todellakaan jatkaa enää. Itkin ja mietin elämääni, keräämääni pahaa karmaa, joka oli tuhonnut minut. Ja se karma seuraisi minua kuolemani jälkeenkin. Ensimmäistä kertaa ymmärsin tilanteeni, huusin vielä yhtä jumalaa apuuni. Tällä kertaa huusin tuskani ensimmäistä kertaa ainoalle elävälle Jumalalle: "Jeesus, ootko sä siellä? Mä en jaksa, auta mua." Hän kuuli omalla humoristisella tavallaan; en hypännyt, vaan sammuin parvekkeelle. Tämä hetki oli kääntymykseni kulminaatiopiste.

Jumala alkoi kuljettamaan minua tietämättäni kohti pelastusta useiden 'yhteensattumien' kautta. Muutamia viikkoja myöhemmin tuntemani uskovainen tyttö otti minuun yhteyttä, vaikka edellisestä tapaamisesta oli jo vuosia. Hän tarvitsi kyydin taidenäyttelyyn. Tuon matkan tuloksena aloimme kirjoittelemaan ja tapailemaan. Tutustuin uskovaisiin, heidän 'kulttiinsa'. Sain heidän joukostaan ystäviä, vaikka en aikonutkaan luopua elämänkatsomuksestani. Olin omaksunut synkretistisen näkemyksen, jonka mukaan eri uskonnot johtavat saman jumalan luo. Jeesus-kultti sopi mahtui näkemykseeni yhtenä useista teistä. Jatkoin vuosia kestäneen valheiden verkon kutomista. Elin kaksoiselämää, käytin lähimmäisiäni.

Kuukausi näiden tapahtumien jälkeen, vietin saunailtaa vanhassa kaveriporukassa, jota en armeijan vuoksi ollut tavannut aikoihin. Yöllä muiden jo sammuttua juttelin meditoivan ystäväni kanssa. Hän kertoi, kuinka yksi meistä oli ehtinyt jo tappaa itsensä ja kuinka hänelle itselleen alkoi sattua outoja ja pelottavia asioita. Hän itse sai viestejä tuonpuoleisesta, joissa häntä kehotettiin lopettamaan. Hänen kokemuksensa selitti minulle aiemmin näkemäni näyn, jossa Saatana ilmestyi minulle kauniin tummansinisen valon keskeltä ja sanoi: "Ei ole sinun aikasi." Vihdoin ymmärsin, että minut oli vedetty pois viimeisillä hetkillä.

Syntymä uuteen elämään
Oli maaliskuun 13. päivä 1992. Menin Tampereelle suureen uskovaisten nuorten tapahtumaan yhdessä samaisen tapaamani tytön kanssa. Hän oli kovin hiljainen ja outo tuona päivänä. Illalla ymmärsin, mistä oli kyse. Hän vei minut istumaan syrjäiseen paikkaan ja sanoi: "Sinä et ole uskossa." Hetkessä minut valtasi silmitön viha. Olin paljastunut. Sisälläni kiehui raivoa ja vihaa uskovia kohtaan. Kuulin selkeän äänen, joka sanoi: "Jos jättäydyt, hän jättää sinut. Minä jätän sinut. Kun jätän sinut, menetät kaiken. Nimeni on Saatana." Yritin lähteä pois, mutta sinnikkäästi tuo hento tyttö piti minusta kiinni ja sanoi: "Tahdon puhua Jorin kanssa. Se et ole sinä."

Lamaannuin, en kyennyt puhumaan, en liikkumaan. Tietoisuus pahuudestani täytti minut, vapisin paikallani ja pelkäsin. En pystynyt kuin pyytämään: "Auttakaa minua." Hän talutti minua kädestä, sisimpäni oli tulessa. Hän vei minut uskovaisen armeijakaverini luokse, jolle vuodatin elämäni tarinan. Murruin täysin, tilitin kaiken kaunistelematta totuutta. Hän ei voinut kuvitella todeksi sitä valheiden ja juonien verkkoa, johon olin kietoutunut. Hän oli tuntenut minut jo aikaa, mutta vasta nyt hän tuli tuntemaan totuuden minusta. Hän rukoili puolestani ja julisti minut vapaaksi menneisyydestäni.

Menimme nuorisotapahtuman iltatilaisuuteen, jossa odotin tilaisuutta tunnustaa haluavani seurata Jeesusta. Kun vihdoin kysyttiin, ketkä haluavat vastaanottaa Jeesuksen elämäänsä, en epäillyt. Kävelin alttarille ja totesin saarnaajalle: "Olen ollut pahoilla teillä. Haluan uskoa Jeesukseen." Hän rukoili kanssani. Tunsin, kuinka levollinen rauha laskeutui sisimpään, pelot väistyivät, minut pestiin puhtaaksi. Olin vapaa. Uusi elämä alkoi minussa. Vuosikausia olin etsinyt vastausta sisäisen tyhjyyden täyttämiseksi, nyt tyhjyys oli poissa. Yhteys Jumalan ja minun välillä oli vihdoin tosiasia. Jumaluus ei ollutkaan persoonaton maailman sielu, vaan persoona, joka todella välitti minusta.

Tästä alkoi tieni yhdessä Jumalan kanssa. Hellävaroen Jumala alkoi johdattaa uutta elämääni. Hän tiesi, että tarvitsen aikaa ennen kuin synnin tekemät haavat voivat täysin parantua. Olin sisimmästäni rikkinäinen ja kovin haavoittuva. Erehdysten ja useiden kasvattavien kokemusten jälkeen pääsin myös vapauteen monista ulkonaisista siteistä kuten alkoholista, myöhemmin tupakoinnista ja lopulta meditaatiosta.

Uusi elämäni
Jokainen aamu herään entistä ehyempänä Jumalani sylistä. Jumalani ei ole enää etäinen, hän on minun Jeesukseni, hän on lähellä -- eikä vain silloin, kun palvon Häntä, vaan myös silloin, kun on vaikeaa enkä jaksa avata suutani rukoukseen.

Suurin ihme uudessa elämässäni on elämän täyteys. Minä en etsi enää, olen löytänyt rauhan. Minun ei tarvise yrittää ansaita olemassaoloani, vaan tiedän Isän rakastavan minua ihan vain siksi, että olen hänen omansa. En ole synnitön Jumalan lapsi, siis sorrun pois Jumalani tahdosta aika ajoin. Minun Jeesukseni tietää sen. Hän ei kuormaa minua yli, vaan saan olla pelastettu Jeesuksen sovitustyön tähden. Minulla on etuoikeus olla armahdettu syntinen. Kukaan ei minulta ota osaani pois. Minun osani on hyvä osa.

"Jeesus teki paljon muutakin. Jos se kirjoitettaisiin kohta kohdalta, luulen, etteivät maailmaan mahtuisi kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa." Joh. 21:25

- jori -


Voit lähettää kirjoittajalle sähköpostia.
Linkki kirjoittajan kotisivulle.

Miten vastaanotan Jeesuksen elämäni Herraksi?
Takaisin todistajat sivulle...

 ©DUMultiversum Oy