| Minä. Outo itselleni ailahdus tunteiden täynnä iloa ja surua Kaipuuta luoksesi ja pois. Äiti lapsilleni kai rakkaimmilleni vaan riittämätön Vaimo sinulle mieheni Kodin hengetärkö? ei, jälleen riittämätön Yksinäinen vaikka rakkaiden ympäröimä Hylätty jo ennen syntymää ja siis ainako? Kaipuu, sisälläni jonnekin missä olisin ehjä Missä me olisimme me Ja minä minä. Toivoton tapausko siis? Itselleni muille Ehkä Mutta on Hän Luojani Hän minut loi ja tuntee kokonaan hyväksyy tällaisena Siinä elämäni Toivo. |
 |