Kuinka?

Kuinka kestän edessä olevan?
Kuinka oikein toimisin?
En tahdo pahoittaa mieltä Jumalan,
kuinka tilanteen ratkaisisin?

On helppo siskoja rakastaa,
ja veljiä Herrassa.
Vaan kuinka rakastaa sellaista,
joka mielesi pahoittaa.

Joka tahallaan sinua loukkaa,
yhä uudelleen satuttaa.
Kuinka osaan häntä rakastaa,
yhä uudelleen anteeksi antaa.

Hän lupaa tapansa parantaa,
yhä tahdot uskoa.
Joku sisälläsi kuiskaa;
"Ä lä menetä toivoa.

Minä olen lähelläsi,
kun kaikki toivo häviää.
Kun olet yksinäsi,
eikä mitään jäljelle jää".

"Suruvaippa"

Suru minut valtaa yllättäin,
minut kietoo ikävään.
Kuin raskas taakka sisälläin,
en mahda sille mitään.

'Suruvaippaan' kuka pukee,
minut, tiedä en.
Kuka ajatukseni lukee,
vastauksen antaen.

'Suruvaippa' on liian pieni,
se kiristää, ahdistaa.
Minne kulkee pimeä tieni,
kuka kulkijaa lohduttaa.

Kuka minut syliinsä sulkee,
yksinäisen matkaajan?
Kuka vierelläni kulkee?
Kuka armahtaa kaipaavan?

Kuiskauksen kuulen; "Ei yksinään,
sun tarvi käydä huomiseen.
Minä, Jeesus, vierellesi jään,
sut johdan iloon, vapauteen."