09 - "Maailman murjomat" Toisinaan tuntuu, että 'elämä' kohtelee ihmisiä eriarvoisesti. On totta, että me ihmiset saamme hyvin erilaiset lähtökohdat elämällemme jo syntymän hetkellä. Joku syntyy kaivattuna, odotettuna rakastavaan perheeseen. Toinen syntyy sodan jaloissa suurilapsiseen perheeseen, jossa nälkä on vieraana päivittäin. Kolmas aloittaa elämänsä hyljättynä päätyen lastenkotiin. On myös monia itsestä riippumattomia syitä, jotka vaikuttavat siihen, millaisia 'raiteita' elämämme lähtee kulkemaan. 'Maailma murjoo' meitä jokaista tavallaan. Oma suhtautumisemme vaikuttaa osaltaan siihen, kuinka selviämme näistä 'kolhuista.' Kuitenkin, aivan jokainen tänne maailmaan syntynyt ihminen on täällä sen tähden, että JUMALA HALUSI niin. Hän rakasti sinua ja minua niin paljon, että me synnyimme, halusivatpa meidän vanhempamme sitä tai eivät. Siskoni, veljeni, olipa elämäntilanteesi mikä tahansa, älä epäröi kääntyä pyytämään apua Jumalalta, Isältäsi. Sitä, joka Hänen tykönsä tulee, ei heitetä ulos. Isä, ole mulle isä! |
|
| Seuraava sivu >> |