01 - Puolustuskyvyttömät Jeesukselle pienet lapset ja muut puolustuskyvyttömät olivat erityisen rakkaita ja tärkeitä. Jeesus jopa nuhteli opetuslapsiaan, kun nämä estelivät äitejä tuomasta lapsiaan Jeesuksen siunattaviksi. Jeesus sanoi: "Sallikaa lasten tulla Minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta." (Mark.10:14) Jeesuksella oli aikaa pysähtyä ja kohdata ihmiset kasvoista kasvoihin. Opetuslapset toimivat niin inhimillisesti, kuinka helposti tunnistankaan itseni heidän joukostaan. Kuinka helposti sitä asettaakaan oman edun pienten ja puolustuskyvyttömien edun edelle. Kaikkialla maailmassa ei ole itsestäänselvyys, että lapsi saa olla lapsi ja viettää lapsuuttaan. Lukuisissa maissa lasten on osallistuttava jokapäiväisen leivän hankintaan aikuisten tavoin. Myöskään sodan jaloissa elävät lapset eivät saa viettää lapsuuttaan kuten esim. suomalaislapset voivat. Tämä aika 'vaatii' lapsia kasvamaan aikuisiksi ennen aikojaan. Lapsi ei saa olla lapsi eikä leikkiä ikäkauteensa kuuluvia leikkejä, ellei halua itseään naurunalaiseksi tai suljetuksi kaveripiirin ulkopuolelle. Ei ole myöskään itsestäänselvyys se, että lapsella on turvallinen koti elinympäristönään. Kadulla elävien lasten määrä jatkaa kasvuaan. Jeesus, anna minulle anteeksi. Kaiken, minkä teen yhdelle näistä vähimmistä, sen teen Sinulle, Jeesus. |
|
| Seuraava sivu >> |