2. PAKO

Jo aivan pienenä Sinä jouduit pakomatkalle vanhempiesi kanssa. Sinun,
pienen, viattoman lapsen henkeä uhattiin. Herodes pelkäsi asemansa horjuvan
ja maineensa menevän, kun kuuli tietäjiltä uuden kuninkaan syntymästä.
Mutta Sinulla oli Isän suojelus ja varjelus puolellasi. Sitä vastaan ei voi
kukaan nousta, ei ainakaan onnistuen aikeissaan.

Minäkin löydän itseni aika ajoin pakomatkalta. Milloin pakenen ulkoisia
asioita tai toisia ihmisiä, milloin taas itseäni, tekojani tai ajatuksiani,
jotka saavat minut pakenemaan Jumalan kasvoja, kuten Eeva ja Aadam
aikoinaan.

Voi, jospa vihdoinkin oppisin, että ainut paikka, minne kannattaa paeta, on
juuri Jumalan isänkasvojen eteen. Silloin saan omistaa itselleni saman
suojeluksen ja varjeluksen kuin Sinäkin, Jeesus. Silloin voin jatkaa matkan
tekoani täällä ajassa yhtä luottavaisin mielin kuin Sinä lapsena äiti-Marian
ja Joosefin hoidossa.

Jos Isä pitää minusta huolen, voinko parempaa toivoa?