1. MAAILMAAN TULI VALO!

Nautin luonnossa liikkumisesta, etenkin, jos saan tehdä sen ilman kiirettä.
Saatan pysähtyä jonkin kasvin luo pitkäksikin aikaa, katsella sitä joka
puolelta, ihailla Luojan luomistyötä. Kun tulen samalle paikalle uudelleen,
katselen samaa kasvia taas pitkään joka puolelta. Huomaan tapahtuneet
muutokset, kasvun edistymisen, mahdollisten kukannuppujen ilmaantumisen.

Kaikki muutokset luonnossa tapahtuvat niin hiljaa, ääneti. Ja kuitenkin, jos
katson Luojan käden työtä valmiina, se on suurenmoinen. Tekisi mieli kertoa
vastaan tuleville ihmisillekin; "Huomaatteko kaiken kauniin täällä
metsässä?"

Kaikki eivät huomaa.

Yhtä hiljaa ja vaatimattomasti tulit myös Sinä, Jumalan Poika, maailmaan.
Pienenä, avuttomana, vailla loistoa ja iltalehtien värikkäitä lööppejä
synnyit Sinä, Valo kirkkain, maailmaan. Vain tallin eläimet saivat Marian ja
Joosefin lisäksi todistaa Kuninkaan syntymää. Kuitenkin - tuo yö oli alkuna
muutokselle, joka koskettaa ja vaikuttaa meihin jokaiseen - vieläkin.
Maailman Vapahtaja, Sinä Jeesus, olet syntynyt.

Yön hiljaisuus, kirkas tähtitaivas, muutaman yölinnun laulu. Vain
hiljaisuutta - voisi joku sanoa. Toisinaan hiljaisuus sisältää enemmän
puhetta, sanoja, ääntä ja kuvia kuin se, mitä silmin ja korvin voimme nähdä
ja kuulla.