Osaanko minä kiittää? Osaanhan toki! Kun elämä hymyilee
ja matkanteko on
pelkkää myötämaata, silloin kiitos tulee
jopa ylistyslauluna suustani.
Mutta entäpä kun mustat ja synkät pilvet peittävät
taivaan, kun auringosta
ei näy jälkeäkään, kun edessäni
on pelkkää vastamäkeä, huolien, sairauksien
ja vaikeuksien muodossa. Kuinka on silloin? Osaanko kiittää?
En. Se minun on
tunnustettava. Silloin takertuvat sanat kurkkuuni ja ulos
tulee kaikkea
muuta kuin kiitosta.
Kuinka oppisin, ettei minun tarvitsekaan kiittää vaikeuksista,
sairauksista
ja surusta, vaan siitä, että kaikkivaltias Jumala
on viisaudessaan ja
voimassaan kaiken sen yläpuolella. Vaikka vaikeudet
ja vastoinkäymiset
hämmentävät minua, niin ei käy Jumalalle.
Hänelle ne eivät tule
yllätyksenä, Häneltä ei mene sormi suuhun
missään elämäni tilanteessa. Hän
hallitsee elämäni jokaisen hetken. Taivaan ja maan
Herra haluaa ohjata,
johdattaa, suojella, huolehtia ja rakastaa minua, pientä ja
heikkoa,
elämäni jokaisena päivänä.
Siinä minulle riittää kiitosaihetta.
