" Jo ennenkuin Minä valmistin sinut äidin kohdussa, Minä sinut tunsin ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, Minä sinut pyhitin" . . . (Jer. 1:5)


Joskus elämä kohtelee kaltoin, suorastaan potkii päähän. Taloudelliset asiat
ahdistavat, ihmissuhdeasiat ovat solmussa, kaikenlaiset sairaudet vaivaavat,
silloin pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat suorastaan ylitsepääsemättömiltä.


Joskus tunnen itseni niin yksinäiseksi ja turhaksi, että mieleen hiipii
ajatus, onko elämälläni mitään merkitystä? Välittääkö kukaan minusta
oikeasti, sellaisena kuin olen? Miksi olen syntynyt? Mikä on elämäni
tarkoitus?


Epätietoisuus puristaa sisimmässä ahdistavana, eikä itku ole kaukana. Elämä
näyttää synkältä; kaikki ovet ovat kiinni, kaikki tiet tukossa. Yhtään
valopilkkua ei näy missään, elämäni tuntuu ikävältä, turhalta ja
ilottomalta raatamiselta.


Silloin Herra nostaa mieleeni laulun (*), se alkaa soida sisälläni;


" Et sattumalta syntynyt oo tähän maailmaan,
vaan suuren Luojan suunnitelmaan kuulut valtavaan.
Ei sattumaa oo sekään, millainen tuut olemaan,
Hän tietää mikä oot ja rakastaa sua omanaan.


Et sattumalta syntynyt oo tähän maailmaan,
vaan Luojan suureen suunnitelmaan kuulut valtavaan.


Oot rakkaudella suunniteltu täällä olemaan,
niin kauan, että kerran olet valmis Taivaaseen.
Hän tahtoo sinut yhteyteensä jälleen tulemaan,
ja kerran iloitsemaan eloon ikiaikaiseen.


Et sattumalta . .


Ei elo täällä ahjoissa oo aina mukavaa,
niin paljon mahtuu ahdistusta pieneen elämään.
Mut hyvä on sun tietää, että Luoja rakastaa,
on ahdistuskin oppi aikaan uuteen ihanaan.


Et sattumalta . .


Luoja polkumme on suunnitellut meille hyviksi,
jos kuljet täällä tahtoansa aina kysellen.
Et polultakaan poiketa voi silloin helposti,
et toivoton oo edes eessä suurten kiusausten.


Et sattumalta . .


Me oomme täällä hetken vain, ei yhtään enempää,
mut hetken sen jos Luojan silmäin alla vaellat
ja yhteyttä Häneen kaipaat aina lähempää,
niin silloin hetkes jokaiset, ovat Luojan siunaamat.


Et sattumalta . .


Kiitos Herra, ettet koskaan hylkää. Kiitos, että annat jollakin tavalla
Valosi loistaa pimeimpäänkin päivääni ja synkimpäänkin elämäntilanteeseeni.
Kiitos, että muistutit jälleen kerran minua siitä, kuka täällä maailmassa
lopulta kaikkea hallitsee. Kiitos, että muistutit mieleeni; Sinulla yksin
on KAIKKI VALTA. Kiitos rauhasta, jonka annoit sisimpääni.

(*) Sanat Birgitta Silvennoinen

 


© 1996-2004 Anneli Rantapuska. Kaikki oikeudet pidätetään.