Astun ovesta ulos. On aikainen aamu. Aurinko ei ole vielä noussut.
Linnutkin ovat vaiti. Astelen rannalle, mene laiturille istumaan.
Katselen ja kuuntelen. On aivan hiljaista. Katselen lammelle,
sumu kulkee
ää
neti veden yllä. Annan ajatusteni kulkea ja nautin hiljaisuudesta.
Tällaistako oli aikojen alussa, jolloin ei ollut muuta
kuin "Jumalan Henki
kulkemassa vetten päällä"? Valoa ei nytkään
näy, aurinko on vielä piilossaan.
Aikojen alussa Sinä Herra loit kaiken; valon, kasvit,
eläimet, jokaisen
vuorollaan. Mutta et tyytynyt siihen, vaikka näit, että kaikki
luomasi oli
hyvää. Sinä tahdoit luoda ihmisen, joka jakaisi
kanssasi ilon kaikesta.
Minä, pieni ihminen, tomu maailmankaikkeudessa, saan
iloita Sinun kättesi
töistä, Jumala. Mutta minäkään en
osaa iloita tästä kaikesta yksinäni.
Minäkin haluan jakaa iloni jonkun kanssa. Minä haluan
jakaa sen Sinun
kanssasi, Jumalani.
Minä haluan jakaa koko elämäni Sinun kanssasi,
Jeesus, elämäni jokaisen
hetken ja minuutin. Minä kaipaan Sinua niinkuin rakasta
ystävää kaivataan,
ihan konkreettisesti tähän vierelleni. Ikävä nousee
syvältä sisältäni:
Jeesus, tule jo!
Kyyneleet putoilevat poskilleni, kun jostakin kuuluu laulua
(*):
"
Usvainen, aikainen aamu, miksei päivänkoitto jo
saavu?
Onhan aamu, vaikka synkkä niinkuin yö.
On niin, niin pimeää, milloin tulet mun Jeesukseni?
Aikainen, usvainen aamu, miksei päivänkajo viel' saavu?
Missä on lintujen laulu, missä lasten leikki ja nauru?
Onhan aamu . .
Aikainen, usvainen aamu, miksei päivänvalo jo saavu?
Missä on lupaus maasta, jossa poissa on maailman saasta?
Onhan aamu . .
Aikainen, usvainen aamu, Vapahtaja mikset jo saavu?
Ilman Sua ei oo rauhaa, ilman Sua vain maailma pauhaa.
Onhan aamu, vaikka synkkä niinkuin yö.
On niin, niin pimeää, milloin tulet mun Jeesukseni?
(*) Sanat Birgitta Silvennoinen
