Herra, minä anon Sinulta viisautta, minä suorastaan
huudan puoleesi. Herra,
minä olen neuvoton, en osaa toimia oikein kaikissa eteeni
tulevissa arjen
tilanteissa. Anna minulle viisautta oikealla tavalla kasvattaa
ja ohjata
lapsiamme, jotka Sinä olet kasvatettavaksemme uskonut.
Joku on sanonut, että vanhempana oleminen on maailman
vaikein ja raskain
ammatti. Tänään minun on helppo yhtyä siihen.
Tänään tuntuu siltä, että
teenpä niin tai näin, teen kuitenkin väärinpäin.
Murrosikäiseni eivät malta
aina edes kuunnella, mitä sanon.
Herra, opeta minulle, miten asettaa rajoja rakastaen? Anna
viisautta. Auta
näkemään arjen tilanteet Sinun silmilläsi.
Herrani, auta, tunnen olevani
niin keskeneräinen tähän vanhemman ammattiin.
Kuinka uskalsit antaa meille
viisi lasta kasvatettavaksi, Herra?
Ja kuitenkin . . tahdon kiittää Sinua jokaisesta.
Pidä Sinä huoli heistä
jokaisesta. Seuraa Sinä heitä katseellasi sinne,
minne minun silmäni eivät
yllä.
Raamatussa sanotaan: "Rukousten lapset eivät joudu
hukkaan". Rakas Taivaan
Isä, ota heidät hoitoosi. Tapahtukoon Sinun tahtosi
lastemme elämässä.