" Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani". Ps. 139:16

Luen sanat uudelleen ja uudelleen. Joka kerta liikutun ne kuullessani tai
lukiessani. Kuinka voi olla tottakaan, että että minä, pieni ja heikko,
eksyvä ja erehtyvä, olen Jumalalle noin rakas? Kuinka voi olla tottakaan,
että Jumala näki ja tunsi minut jo ennen syntymääni? Kirjoitti elämäni
tarinan valmiiksi, ennenkuin yksikään päivä oli tullut.

Voiko olla totta, että minulla - isättömänä kasvaneella - on kuitenkin
olemassa Isä, joka ohjaa ja opastaa minua, huolehtii minusta ja rakastaa
minua enemmän kuin maallinen isäni ja äitini kykenevät minua rakastamaan? -
Kyllä, totta se on!

Oli suunnattoman vapauttava ja riemullinen "löytö" oivaltaa, etten
syntynytkään tänne vahingossa tai sattumalta. Synnyin siksi, että Jumala
niin halusi. Hän rakasti minua niin paljon, että halusi minut tänne
kanssaan kulkemaan. Olen Jumalalle tärkeä, arvokas ja rakas, vaikka kaikki
muut ihmiset olisivat toista mieltä. Tuon asian oivaltaminen vetää minut
yhä uudelleen ristin juureen. Se antaa minulle voimaa silloinkin, kun
tunnen kulkevani vastavirtaan.

Kiitos rakkaudestasi, Jeesus!