LAPSUUDEN JOULUMUISTO

Jouluyössä tähtien tuikkeessa,
seisoo neitonen edessä kalmiston,
katsoen mummonsa hautaa.
Aatos vierii ajassa taaksepäin
hän lapsuuteen mielessään palaa.
Jostain kaukaa joulun kellot, hiljaa kumajaa.

Lapsuuden muistot rakkaimmat,
hän saanut on mummoltansa.
Mummo selaili lehtiä raamatun
hän sylistä sen kuvia katsoi,
kynttilän liekkien loisteessa
sai kuulla seimeen ihmeestä, Betlehemin.

Kuinka Jumalan Pyhä Henki,
laski piskuisen Marian luo.
Kertoi enkeli ihmeen tapahtuneen,
syntyi Messias luokse kärsivien.
Joskus hieman ihmetellen,
lapsi mummoansa, silmin kirkkain katsovi.

Vuosi vuodelta aina helpommin
seimeen ihme hänelle selveni.
Syntyi lapsi talliin köyhimpään,
tähden loisteessa öiseen hämärään,
että hänellä, meillä ois helpompaa.
Siitä kiitä, lapseni kiitä, Jumalaa.

Lumihiutaleet hiljaa putoaa,
neito mielessään seimeen kurkistaa,
sydän tulvillaan rakkautta.
Hiljaa kiittää mummo kultaansa,
joka opetti Jeesusta rakastamaan.
Jostain kaukaa joulun kellot, hiljaa kumajaa.