HÖYHENEN KEVYT
On ilta. Kaadun sänkyyn. Päivän työt on
tehty, ainakin suurin piirtein.
"Eiväthän työt tekemällä lopu,"
sanoo (viisas) vanha kansa. Oloni on
kuitenkin höyhenen kevyt, vaikka fyysisesti olen rättiväsynyt.
Tuntuu, että
voisin "kohota siivilleni." Ilo ja onni sisälläni
on niin voimakasta ja
runsasta, ettei se pysy sisälläni, vaan pyrkii viemään
minut mennessään.
Kyyneleet virtaavat silmistäni. Sinäkö se olet,
Herrani? Sinä olet
lähelläni. SINÄ täytät minut ilollasi
ja rakkaudellasi. Sinä otit päivän
taakat harteiltani ja kevensist oloni höyhenen kevyeksi.
Minä iloitsen
läsnäolostasi, Herra.
Toisaalta - minä en kestä valoasi, minä olen
likainen tämän päivän ja
menneisyyden tekemisistäni. Sisintäni polttaa, Sinä
olet Pyhä ja puhdas,
minä syntinen ja likainen.
Kuitenkaan, Herrani, Sinä et hävennyt minua. Sinä
et hävennyt osoittaa
maailmalle, että olen Sinulle tärkeä ja rakas.
Niin rakas, että kärsit
kaiken sen häpeän aikasi ihmisten edessä, että
minä saisin mahdollisuuden elää.
Niin rakas, että olit valmis antamaan oman Henkesi, jotta
. . . saisit olla kanssani iankaikkisesti.
Olenko noteerannut sitä? Olenko koskaan tosissani pysähtynyt
miettimään sitä?
Olenko koskaan antanut sen vallata sydäntäni, puhua
sydämelleni, tehdä työtään sydämessäni?
Herra, armahda minua, anna anteeksi! |
|
|
|