Kuninkaan epäusko

Kertomuksen ensimmäinen osa kuvaa Toisen kuninkaan kirjan teemaan sopien Israelin yleistä lankeemusta ja epäuskoa, koska kuningas Joram (kuningas edustaa Vanhan testamentin teksteissä monesti kansaa) on kertomuksen ensimmäisessä osassa ainut selkeästi epäuskoinen henkilöhahmo. Jopa syyrialainen pakanakuningas osoittaa enemmän uskoa Israelin Jumalaa kohtaan suosituskirjeessään kuin Joram. Syyrian kuningas pyytää kirjeessä Joramia näet parantamaan Naamanin spitaalista, koska hän ajattelee profeetan luonnollisesti asuvan kuninkaan hovissa, kuten oli tapana.

Joram sen sijaan ei näytä tuntevan profeetta Elisan armoitusta lainkaan. Hän suhtautuu Jumalan parantavaan voimaan ja profeetta Elisan päällä lepäävään voimavaikutukseen kovin epäuskoisesti:

"Luettuaan kirjeen Israelin kuningas repäisi vaatteensa ja sanoi: 'Olenko minä muka Jumala, jolla on elämä ja kuolema vallassaan, kun hän lähettää spitaalisen minun parannettavakseni! Hän selvästikin vain hankkii riitaa kanssani!'"

Orjattaren usko

Israelin kuninkaan vastahahmo kertomuksessa on Naamanin orjattareksi Syyriaan myyty pieni juutalainen tyttö, joka tunsi Jumalan mahdollisuudet paljon paremmin kuin Israelin kuningas. Hän on vastakohta paitsi uskonsa, myös mitä vähäisimmän asemansa vuoksi.

Tyttö oli kuitenkin kertomuksen etenemisen kannalta avainhenkilö. Ilman hänen rohkeuttaan ehdottaa Elisan luo menemistä Naaman ei olisi osannut etsiä apua Israelin Jumalalta.

Kamppaileva usko

Päähenkilö Naaman kuvaa ihmisen sisäistä kamppailua uskon ja epäuskon välillä. Kertomuksen alussa hän lähti uskossa eteenpäin luottaen pienen palvelijattaren sanoihin - huolimatta hänen vähäisyydestään neuvonantajana. Tämä usko vei hänet aina profeetta Elisan ovelle saakka, mutta huomattuaan, ettei tapaaminen vastannut hänen ennakkokäsityksiään parantamisesta, epäusko valtaa hänet:

"'Minä luulin hänen sentään tulevan ulos luokseni ja rukoilevan Herraa, omaa jumalaansa. Minä luulin, että hän liikuttaa kättään sairaan paikan päällä ja sillä tavoin ottaa pois spitaalini. Eivätkö Damaskoksen joet Abana ja Parpar ole kaikkia Israelin vesiä paremmat! Yhtä hyvin minä voin peseytyä ja puhdistua niissä!' Hän kääntyi vihoissaan takaisin ja lähti pois."

Naaman todennäköisesti odotti profeetan tulevan hänen luokseen ja tekevän loitsuja samalla tavoin kuin hänen oman maansa noidat ja tietäjät tekivät. Sen  sijaan hänet käskettiin peseytymään seitsemästi (täydellisyyden symboli) Jordanissa, joka muuten oli vain mutainen puro verrattuna Damaskoksen jokiin.

Mukana olleet palvelijat saivat kuitenkin Naamanin mielen kääntymään ja niin suuri sotapäällikkö meni peseytymään seitsemästi mutaiseen Jordaniin. Ja kas, profeetan sanat kävivät toteen: "Silloin hänen ihonsa tuli lapsen ihon kaltaiseksi, ja hän oli taas puhdas." Naamanin usko palkittiin - horjuvakin usko riitti, kun se vain sai aikaan kuuliaisuutta Jumalan lupaukselle. Naaman ojentautui profeetan sanojen mukaan, vaikka ne eivät vastanneet hänen omaa käsitystään tapahtumien kulusta. Peseydyttyään pakana Naaman puhdistui spitaalista, mutta ennen kaikkea hän löysi uskon oikeaan Jumalaan, kuten hän itse todistaa: "Nyt minä tiedän, ettei Jumalaa ole missään muualla kuin Israelissa." Naamanin sanat kiteyttävät yhteen kertomuksen ensimmäisen osan varsinaisen opetuksen.

Johdatuksen täydellisyys

Toisaalta kertomus kuvaa myös Jumalan johdatuksen täydellisyyttä. Ei nimittäin ollut sattumaa, että Naamanin matkan varrelle oli lähetetty ihmisiä tukemaan hänen uskoaan. Laskepa vaikka, montako ihmistä tarvittiin tukemaan Naamania hänen matkallaan, ennen kuin hän pääsi Jordanille saakka? Ja mietipä oliko sattumaa, että pieni juutalainen tyttö oli joutunut juuri Naamanin palvelijaksi syyrialaisten ryöstöretkillä? Jos näin ei olisi käynyt, kuka olisi kertonut Naamanille Israelin Jumalasta ja Samariassa asuvasta profeetasta? En ihmettelisi, että orjatar olisi itkenyt lukuisat kerrat Jumalalle sitä, kuinka hänet oli hylätty vieraalle maalle. Ja kuitenkin tyttö oli juuri sillä paikalla, jonne Jumala tahtoi hänet asettaa. Jumalan tiet eivät tunne sattumaa, vaikka ihmisistä hänen hienovarainen johdatuksensa voi välillä tuntua siltä.

Ahneudesta valheeseen ja petokseen

Entä sitten kertomuksen jälkimmäinen osa (2. Kun. 5:16-27)? Mitä se opettaa? Spitaalista puhdistumisen jälkeen Naaman luonnollisesti tahtoi kiittää profeettaa paranemisestaan. Pakanataustaisena hän ajatteli Elisan toimivan maansa noitien ja tietäjien tavoin, joten hänelle oli ilmeistä, että profeetalle kuului palkka ihmeteostaan. Elisa ei kuitenkaan Naamanin ihmetykseksi suostunut ottamaan vastaan mitään palkkiota.

Toki Elisa olisi ottanut iloiten palkkion vastaan, jos hän olisi itse sotapäällikön parantunut, mutta Herrahan Naamanin paransi, joten ei täten palkkiokaan Elisalle kuulunut. Kunnia kuului yksin Jumalalle, jos siis Jumala ei ihmeestä maksua vaatinut, niin mikä ihminen on Jumalan teolla rahastamaan?

Elisan pyyteettömyys ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia:

"Kun Naaman Elisan luota lähdettyään oli jo kulkenut kappaleen matkaa, Jumalan miehen palvelija Gehasi alkoi ajatella: 'Suotta herrani sääli tuota syyrialaista, kun ei huolinut sitä, minkä hän oli tuonut mukanaan. Niin totta kuin Herra elää, minä juoksen hänen peräänsä, että saisin häneltä jotakin.'"

Gehasi näki Naamanin tarjoamat rikkaudet, mikä herätti hänessä ahneuden. Gehasin sydän oli oivaa maaperää ahneudelle ja ahneus saikin hänestä yliotteen.

Rikkauksien sokaisemana hän kiirehti Naamanin perään, minkä jälkeen hän aloitti keskustelun valheella, että hänen isäntänsä oli lähettänyt hänet. Gehasi jatkoi valhetta kertomalla nuorista profeettaoppilaista ja heidän tarpeistaan.

Saatuaan Naamanilta palkkion, hän kavalsi sen kokonaan itselleen. Tämän jälkeen Gehasi palasi Elisan luo ja yritti edelleen peittää aiemmat vääryydet edelleen uudella valheella. Elisa kuitenkin paljasti hänet ja hänen alhaisen motiivinsa:

"Etkö usko, että olin hengessäni siellä, kun se mies lähti vaunuistaan takaisin sinua vastaan? Sinusta taisi nyt olla sopiva tilaisuus ottaa vastaan hopeaa ja hankkia vaatteita, oliivitarhoja ja viinitarhoja, lampaita ja nautakarjaa, orjia ja orjattaria?"

Rangaistukseksi Herran nimen väärinkäyttämisestä omien syntisten tarkoitusperien saamiseksi, Gehasi sai rikkauksien mukana 'lahjaksi' Naamanilta parantuneen spitaalin.

Tottelemattomuuden tie

Jälkimmäinen kertomus on oiva kuvaus synnin ja tottelemattomuuden vaikutuksesta elämään. Gehasin ahneus johti hänet syntiin, mitä hän joutui peittämään edelleen uudella synnillä. Kun synti sai Gehasista ensin otteen, kohta synti hallitsi häntä johtamalla hänet vääryyteen uudestaan ja uudestaan.

Kertomus kuvaa, kuinka synti kietoo ihmisen pauloihinsa ja ottaa hänet aina vain vahvemmin otteeseensa. Vertaapa tapahtumien kulkua vaikkapa Jumalan sanoihin Kainille:

"Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa." (1. Moos. 4:7)

Kertomus Naamanin spitaalin parantumisesta piirtää lukijan mieleen näkymän kahdesta erilaisesta elämänasenteesta: kuuliaisuudesta ja tottelemattomuudesta. Ensimmäinen osa kuvaa uskon ja epäuskon taistelua sekä sitä, kuinka luottamus Jumalan lupauksiin saa aikaan kuuliaisuutta. Vastaavasti jälkimmäinen kertomus kuvaa synnin ja tottelemattomuuden vaikutusta ihmisessä. Synti johtaa ihmisen tottelemattomuuteen Jumalaa kohtaan, mikä taas kasvavan lumivyöryn tavoin johtaa ihmisen tekemään lisää vääryyttä kerta toisensa jälkeen peittääkseen edellisen. Ja näin synti hallitsee ihmisen elämää valheiden varaan kudotulla verkolla. Synti on katkera vihollinen, jonka kanssa ei tule leikkiä. Pienikin myönnytys voi olla liikaa.

Toivottavasti esimerkkikertomus Naamanista motivoi sinut lukemaan enemmänkin Raamatun kertomuksia. Ne ovat paitsi sangen viihdyttäviä ja helppolukuisia, myös opettavaisia. Ei muuta kuin oppimaan.